Evans Kibet on vangittuna Ukrainassa.
Evans Kibet kertoi, että hänet huijattiin Venäjän armeijaan. Kuvituskuva. AOP
Kyyneleet silmissä Evans Kibet rukoilee, ettei häntä lähetetä takaisin Venäjälle.
– Minä kuolen siellä, Kibet sanoo videolla, jonka Ukrainan armeija on BBC:n mukaan julkaissut muun muassa Facebookissa.
Kibet, 36, on kenialainen juoksija. Mies kertoo videolla, että hänet huijattiin Venäjän armeijaan. Nyt Kibet on vangittuna Ukrainassa, mutta hän haluaisi palata kotiinsa, jossa kestävyysjuoksijaa odottaa kuulemma 16-vuotias tytär.
– Tämä on esimerkki siitä, miten Venäjä kohtelee ulkomaalaisia värvättyjä, Ukrainan julkaisemassa videossa todetaan.
Ukrainan armeija muistuttaa myös, että Kibet taisteli vihollisen puolella, joten ”voitte itse miettiä, uskotteko hänen sanojaan ja kyyneliään”.
Tarina on järkyttävä.
”Allekirjoitus pilasi elämäni”
BBC on haastatellut Kibetin läheisiä. Heidän mukaansa urheilija oli taloudellisesti ahtaalla, kun hänelle tarjottiin mahdollisuutta kisata Venäjällä. Kibet tarttui siihen.
– Hän oli hyvin innoissaan kertoessaan menevänsä kilpailemaan Venäjälle. Minäkin olin iloinen hänen puolestaan. Meillä oli suuret odotukset, Kibetin veli Isaac Kipyego kertoo.
Kibetin serkku Chesoi vei juoksijan bussiasemalle heinäkuun lopussa. Hänellä oli mukana vain pieni laukku, sillä reissun ei pitänyt kestää paria viikkoa pidempään.
Kun pari viikkoa oli täynnä, Kibetiltä kysyttiin, haluaisiko hän jäädä Venäjälle. Urheilija vastasi myöntävästi, mutta viisumi oli jo mennyt vanhaksi. Se ei kuulemma haitannut.
Kibetille lyötiin eteen ”työsopimus”, jonka allekirjoittamalla hän voisi jäädä maahan. Hän ei ymmärtänyt siitä mitään, koska teksti oli venäjäksi.
– En tiennyt, että se oli sotilaallinen työ, Kibet kertoo nyt videolla.
Hän allekirjoitti paperit. Sen jälkeen mieheltä vietiin puhelin ja passi.
– Se allekirjoitus pilasi elämäni.
Pako
Kibetin mukaan hänet käskettiin allekirjoituksen jälkeen autoon. Hän istui siellä seitsemän tuntia. Sitten mies astui ulos ja löysi itsensä sotilastukikohdasta.
Kibetille ilmoitettiin, että hän oli nyt liittynyt Venäjän armeijaan.
– Minulle sanottiin: ”Menet taistelemaan tai tapamme sinut.”
Juoksijan mukaan hänelle annettiin viikon peruskoulutus, jossa opetettiin aseen käyttöä. Kouluttajat eivät puhuneet englantia, joten opastus tapahtui eleillä.
Kibet kertoo kuitenkin paenneensa heti ensimmäisen tehtävän aikana. Hän sanoo vaeltaneensa kaksi päivää metsän läpi Harkovan alueelle, jossa vastaan tuli ukrainalaisia sotilaita.
– Menin sinne kädet ylhäällä ja sanoin, että olen kenialainen. Älkää ampuko.
Sotilaiden aseet osoittivat Kibetin mukaan häntä. Hän kertoi olevansa aseeton ja halusi vain pelastaa henkensä. Nyt hän on sotavankina.
”En nukkunut yöllä”
Kibetin läheiset ovat järkyttyneitä tarinasta, jonka mies kertoo videolla.
– Olen niin traumatisoitunut. En nukkunut yöllä. En edes tiedä, mitä sanoa, Chesoi totesi BBC:lle.
Kibetin lähipiiri kokee, että juoksija on ukrainalaisten vankina paremmassa turvassa kuin Venäjän armeijassa, mutta he haluaisivat miehen kovasti takaisin kotiin.
– Jos Kenian hallitus on kiinnostunut hänen kotiuttamisestaan, Ukraina on avoin neuvotteluille, Ukrainan tiedottaja Petro Yatsenko kertoi BBC:lle.
Yatsenkon mukaan afrikkalaiset maat eivät kuitenkaan ole yleensä kiinnostuneita ottamaan tällaisia vankeja takaisin maahansa.
Isaac Kipyegon mukaan Kibet on vähäsanainen ja vaatimaton mies, perheen tukipilari, joka on omistanut elämänsä urheilulle.
– Rakastan juoksemista, Kibet sanoi ukrainalaisten julkaisemalla videolla.