U16-pojat (2010 ja myöhemmin syntyneet) jatkoi voittoputkeaan tänään tiistaina, kun Suomi avasi Eerikkilän turnauksen Pohjois-Irlantia vastaan. Minihuuhkajien 5–2-voittoon päättyneen ottelun tallenteen löydät Palloliiton YouTube-kanavalta.

Suomi aloitti ottelun pirteästi ja sai ensimmäisten minuuttien aikana pari kulmapotkua. Vieraille ei kuitenkaan koitunut ongelmia Suomen erikoistilanteista. Minihuuhkajat piti selvästi enemmän palloa, eikä Pohjois-Irlanti saanut alussa kunnon pallonhallintajaksoja. Pelin ensimmäinen tekopaikka nähtiin kuudennella minuutilla, kun Preston McKeown laukoi selvästi yli maalin.

Minihuuhkajilla oli vaikeuksia edetä viimeiselle kolmannekselle, ja kotijoukkueelle tuli useita keskialueen pallonmenetyksiä. Vieraat pyrkivät hyödyntämään riistoja, mutta Suomi reagoi menetyksiin hyvin. Suomi teki komean 1–0-maalin ensimmäisestä paikastaan – Milton Käld riisti pallon ja syötti Kosmo Launialalle, joka viimeisteli tarkasti.

Pohjois-Irlanti piristyi avausosuman jälkeen ja loi pientä painetta Suomen boksiin. Vierasjoukkue nosti hetkeksi prässiään, mutta Minihuuhkajien topparit saivat yhä liikutella palloa varsin rauhassa. Avausjakson puolivälissä vieraiden kulmapotku tuli vaarallisesti Suomen maalin edustalle. Suomi kuitenkin selvisi tilanteesta säikähdyksellä.

Eemeli Eronen pääsi hetkeä myöhemmin puskemaan vapaasti loistopaikasta – suomalaisen yritys meni aavistuksen yli maalin. Minihuuhkajat tuplasi johtonsa heti perään. Emil Talvitie antoi Launialalle erinomaisen syötön, eikä hyökkääjä erehtynyt lähietäisyydeltä.

Suomen kolmas osuma oli senttien päässä puolen tunnin kohdalla. Launialan pusku näytti uppoavan verkon perukoille, mutta Matthew Belshaw venyi näyttävään torjuntaan. Launiala täydensi hattutemppunsa muutama minuutti ennen taukoa. Eronen antoi Launialalle hienon syötön, ja kärki huudatti kotiyleisöä.

Pohjois-Irlanti kavensi välittömästi toisen jakson alussa, kun pallo kimposi Suomen maaliin omasta pelaajasta. Launiala tuikkasi illan neljännen osumansa heti 52. minuutilla – hyvän syötön antoi jälleen Eronen. Maali oli Launialalle jo kymmenes tämän vuoden maaotteluissa.

Vieraat aloittivat toisen puolikkaan terävästi, mutta Suomi nappasi hallinnan 4–1-osuman jälkeen ja loi pari hyvää paikkaa. Pohjois-Irlannilla oli tunnin kohdalla hyvä paikka kavennukseen, kun Suomella oli vaikeuksia saada palloa pois boksista. Maalivahti Tobias Backman ja uhrautuvat suomalaispelaajat selvisivät tilanteesta ilman takaiskua.

Pohjois-Irlanti teki tämän jälkeen peräti seitsemän vaihtoa ja sai kentälle hieman lisävirtaa. Suomi oli kuitenkin armottoman tehokas – Ruslan Haapalainen puski 5–1-maalin Käldin vapaapotkusta. Myös Minihuuhkajat teki viimeisen 20-minuuttisen aikana suuren määrän vaihtoja, ja lopulta kaikki avauskokoonpanon kenttäpelaajat poistuivat viheriöltä.

Vieraat saivat aikaan pientä kiriä ja kolistelivat 87. minuutilla tolppaa. Toisessa päässä Eetu Pekkala sijoitti läpiajosta niukasti ohi. 5–2-päätöslukemat syntyivät lisäajalla, kun Noah Vaugh’n veto ohitti Backmanin. Maukkaan revanssin napannut Suomi pelaa seuraavan ottelunsa heti huomenna. Vastaan asettuu Viro, joka kärsi tänään 2–4-tappion Islannille.

– Päällimmäisenä on todettava, että Kosmo pelasi upean ja tehokkaan matsin. Loimme maalipaikkamme monipuolisilla tavoilla, ja Kosmo viimeisteli tosi laadukkaasti. Hänellä oli mahdollisuuksia lisäosumiinkin. Olen tyytyväinen koko joukkueemme esitykseen, päävalmentaja Teemu Eskola sanoi.

– Avausjaksomme oli todella ehjä. Pohjois-Irlanti laittoi kaiken peliin toisen jakson alussa. He tulivat kovaa päälle, laittoivat palloa selustaan ja kavensivat harmittavalla tavalla. Pojat vastasivat maaliin kypsästi, emmekä passivoituneet liikaa. 4–1-maali oli erittäin tärkeä ja tappoi vastustajan kiriä. Olen iloinen Ruslanin puolesta. Hän oli ehtinyt odottaa ensimmäistä maajoukkuemaaliaan kauan, Eskola jatkoi.

– Oli mahtavaa, että kuusi pelaajaamme teki maajoukkuedebyytin toisella jaksolla. Kaikki saivat hyvää pelituntumaa huomista ajatellen, sillä vaihdamme koko avauskokoonpanomme. Tahti on tiivis, emmekä kerkeä juhlimaan voittoa sen enempää. Puramme ottelun illalla ja käännämme aamulla katseen Viro-peliin. Työt jatkuvat välittömästi.

Neljän maalin Launialan tunnelmat olivat ottelun jälkeen mainiot.

– Tuntuu erittäin hyvältä tehdä neljä maalia omalle kotimaalle. Nyt pidämme hyvän illan joukkueen kanssa – huomenna aamulla olemme valmiina Viro-peliin. Toivottavasti saamme hyvän matsin siitä myös. Tästä on erittäin hyvä jatkaa pelejä ja hakea lisää voittoja, Launiala totesi.

Turnauksen seuraavat ottelut:

Ke 24.9. klo 13.00 Islanti – Pohjois-Irlanti, Jari Litmanen Areena (Eerikkilä)
Ke 24.9. klo 17.30 Suomi – Viro, Jari Litmanen Areena

Pe 26.9. klo 10.00 Pohjois-Irlanti – Viro, Jari Litmanen Areena
Pe 26.9. klo 15.00 Suomi – Islanti, Jari Litmanen Areena

Kaikkiin peleihin on vapaa pääsy. Suomen ottelut näkyvät suorana ja selostettuna Palloliiton YouTube-kanavalla.

Ottelun tilastot