Ida Keränen oli seitsemännellä kuulla raskaana, kun hän oli uimassa ystävän kanssa.
He seisoivat järvessä uima-asut päällä, ja Keränen otti ystävästään muutaman kuvan. Kun ystävä kysyi, voisiko hän vastavuoroisesti ottaa Keräsestä kuvan, tämä kieltäytyi heti.
Ajatus tuntui vastenmieliseltä. Sen lisäksi, että Keränen oli raskaana, hän oli myös ylipainoinen.
Vaikka Keränen itse teki töitä valokuvausyrittäjänä, hän ei antanut kenenkään ottaa itsestään kuvia.
Maha saa kasvaa, muu keho ei
Kun Keränen tuli raskaaksi vuonna 2023, hänellä ei ollut selvää käsitystä siitä, miltä raskausmaha näyttää. Mediakuvastossa raskaana olevat naiset olivat pitkiä ja hoikkia, vatsat maltillisen kokoisia, kiinteitä ja pyöreitä.
Keränen taas oli ollut ylipainoinen lähes koko elämänsä.
Avaa kuvien katselu
“1990-luvulla syntyneet kasvoivat dieettikulttuuriin. Olen laihduttanut 12-vuotiaasta. Tunsin itseni lihavaksi jo ennen kuin kukaan muu näki minut lihavana”, Ida Keränen sanoo. Kuva: Meri Lantela
Hän ajatteli, että jokaiselle raskaana olevalle tulee automaattisesti joko pienempi tai isompi, ihana pyöreä vatsa.
– Lihavan alavatsa on usein sellainen roikko, joka ei raskauden myötä katoakaan mihinkään. Se vatsan pyöreys kyllä tulee, mutta rasva ei maagisesti imeydy vatsan kiinteään muotoon.
Keränen kuvailee vatsaansa B-kirjaimen muotoiseksi. Kukaan ei tunnu julkaisevan sellaisesta raskausvatsasta kuvia, ei edes Keränen itse. Kuvatessaan itseään hän peitti vatsansa alaosan, kirjaimen alemman kaaren.
Ensimmäistä kertaa koskaan vatsalla oli lupa kasvaa.
Samalla vatsa tuntui muusta kehosta irralliselta. Siinä oli nyt jotain uudella tavalla kaunista. Ensimmäistä kertaa koskaan vatsalla oli lupa kasvaa.
Enää hän Keränen ei vetänytkään vatsaa sisään. Ele oli ollut niin automaattinen, että siitä piti opetella pois.
Raskaana ollessaan hän käveli ulkona hetken aikaa ilman, että koki vievänsä tilaa lihavana.
Avaa kuvien katselu
Ida Keränen otti raskausaikanaan itsestään vain yhdet potretit. Kuva: Ida Keränen
Kuka saa näkyä raskaana?
Mediatutkija Kaisu Hynnä-Granbergin mukaan raskauskuvaston historia on nuori. Kuvat odottavista äideistä lähtivät yleistymään 1990-luvulla.
Kun Demi Moore poseerasi vuonna 1991 Vanity Fair -lehden kannessa alastomana ja seitsemännellä kuulla raskaana, syntyi kohu. Vaikka Mooren hoikka keho edusti kaikkia vallitsevia kauneusihanteita, sen julkaisulla oli merkitystä.
– Kaikessa normatiivisuudessaan kuva antoi viestin siitä, että myös raskaana olevaa kehoa saa kuvata, Hynnä-Granberg sanoo.
Kuvaston kautta syntyy helposti ajatus, että vain tietynlaiset raskaana olevat kehot ovat kuvaamisen arvoisia.
Mediatutkija Kaisu Hynnä-Granberg
2000-luvulla kuvasto muuttui radikaalisti. Mediassa näkyi yhä enemmän raskaana olevia kehoja, eikä raskauden esittämistä enää paheksuttu.
Lyhyen historiansa vuoksi raskauskuvaston normit lienevät tiukempia kuin muiden kuvien kohdalla, Hynnä-Granberg sanoo.
– Maha saa olla, mutta ei saisi näyttää lihavalta. Vaikka painon kertyminen pelkästään vatsan alueelle ei ole realistista, kuvaston kautta syntyy helposti ajatus, että vain tietynlaiset raskaana olevat kehot ovat kuvaamisen arvoisia.
Avaa kuvien katselu
“Valokuvaajana keskittyy herkästi siihen, miltä kaikki näyttää, vaikka haluaisin keskittyä siihen, miltä asiat tehdessä tuntuvat”, Ida Keränen miettii. Kuva: Meri Lantela
Vaikka Ida Keränen ei suostunut kuviin raskaana ollessaan, hän otti itsestään muutaman yksittäisen kuvan. Nyt kuvien olemassaolo tuntuu tärkeältä.
Ne tekevät raskausajasta todellisen tuntuista.
– Elämme visuaalisessa kulttuurissa. Kuvat kertovat, mihin kuulumme ja keitä olemme. Kuvista poisjättäytyminen on iso asia, etenkin elämän käännekohdissa, Hynnä-Granberg sanoo.
Hän on tutkinut lihavaksi identifioituvien naisten omakuvia ja selfieiden ottamista. Monille tutkimukseen osallistuneelle oli hankala olla muiden ottamissa kuvissa.
Samalla omakuvien ottamisesta oli apua, vaikka niitä ei ollut tarkoitettu julkaistaviksi.
– Sillä, että pystyi kohtaamaan kehonsa sellaisena kuin se on ja totuttelemaan sen ulkomuotoon, tuntui olevan terapeuttinen vaikutus, Hynnä-Granberg sanoo.
Lopetin kuvien ottamisen, kun lihavuuteni ylitti sellaisen rajan, jonka jälkeen en pystynyt enää feikkaamaan itseäni pienemmäksi.
Ida Keränen
Ida Keräsen historia selfieiden kanssa on ongelmallinen. Nuorempana hän otti itsestään jatkuvasti kuvia.
Vaikka hän ei editoinut kuviaan, ne olivat silti tarkasti asemoituja, juuri oikeista kulmista otettuja. Kuvat tuottivat hyvää oloa silloin, kun onnistuivat täyttämään ympäristön ulkonäkökriteerit.
– Lopetin kuvien ottamisen, kun lihavuuteni ylitti rajan, jonka jälkeen en pystynyt enää feikkaamaan itseäni pienemmäksi. Kuvista tuli hyvän kokemuksen sijaan itseni kohtaaminen.
Nyt Keränen kuvaa itseään aina silloin tällöin. Niissä kuvissa hän vain on, eivätkä kuvat ole mitään varten.
Avaa kuvien katselu
Keräsestä on tärkeää, että kuvastoissa näkyy erilaisia kehoja, jotta kaikki voivat nähdä itsensä osana kuvastoa. Kuva: Meri Lantela
Keränen tekee pienimuotoisesti valokuvaajan töitä yrittäjänä ja on kiinnostunut kehokuvauksesta.
Hän haluaa luoda turvallisen tilan niille, jotka eivät löydä mediakuvastosta itsensä näköisiä ihmisiä.
Yritin näyttää kuvattavan sillä tavoin kuin ajattelin kaikkien haluavan tulla nähdyksi, mahdollisimman pienenä versiona itsestään.
Ida Keränen
Keräselle on tärkeää, että kuvattavat saavat olla ilman odotusta siitä, miltä pitäisi näyttää.
– Aikaisemmin katsoin ihmisiä oman sisäistetyn läskifobiani kautta. Yritin näyttää kuvattavan sillä tavoin kuin ajattelin kaikkien haluavan tulla nähdyksi, mahdollisimman pienenä versiona itsestään.
Enää hän ei yritä mahduttaa ihmisiä kuvissaan normeihin. Hän ei ohjaa ketään pienentymään.
Avaa kuvien katselu
“Kuvattavana on niin paljas ja näkyvä, että tilanteessa on helposti turvaton olo. Ehkä siksi moni, jonka keho ei vastaa normeja, ei hakeudu kuvattavaksi”, Ida Keränen pohtii. Kuva: Meri Lantela
”Minäkin olin täällä”
Koko elämänsä Keränen on itse väistellyt kameraa, kääntynyt automaattisesti pois.
Vaikka hänen kehosuhteensa ei ole korjautunut, muutoksia on tapahtunut. Raskauden jälkeen oman vatsan hyväksyminen tuntuu helpommalta.
Hän toivoo, ettei lapsi koskaan kasva vihaamaan kehoaan samoin kun hän itse.
Kun kohta kaksivuotiaan lapsen kädet nostavat paidan helmaa tutkiakseen ja koskeakseen mahaa, Keränen antaa lapsen tehdä niin.
Hän toivoo, ettei lapsi kasva vihaamaan kehoaan kuten hän itse.
– Ihan sama, miltä hän näyttää, kunhan hän ei päädy siihen itseinhon kautta. Toivon, ettei hän ikinä pienentäisi itseään, ja että hänellä säilyisi voima ja tahto kapinoida vastaan, jos joku muu yrittää tehdä niin.
Avaa kuvien katselu
Ida Keränen kuvasi itseään syyskuussa 2025. Kuvassa hän on vain olemassa, ilman pyrkimystä pienentää tai piilottaa itseään. Kuva: Ida Keränen
Siitä on kaksi vuotta, kun Keränen seisoi järvessä ystävänsä kanssa ja kielsi tätä ottamasta itsestään kuvaa. Jälkikäteen hän on toivonut, että ystävä olisi ottanut kuvan salaa, vaikkei niin tietenkään tulisi tehdä.
Kuluneena kesänä Keränen oli jälleen uimassa saman ystävän kanssa. Myös Keräsen tytär oli mukana.
Haluan, että siitä jää jälki, että minäkin olin täällä.
Ida Keränen
Keränen ymmärsi haluavansa sittenkin kuvia itsestään ja elämästään. Sellaisia, joissa hän vain yksinkertaisesti on olemassa.
– Haluan, että siitä jää jälki, että minäkin olin täällä.
Tällä kertaa Keränen pyysi, että ystävä ottaa hänestä kuvan.