Kuva: © Warner Bros. Pictures
Paul Thomas Andersonin mustaa komediaa, draamaa, toimintaa ja farssia sekoittava uutuus on viihdyttävä valtavirtaelokuva.
Ensi-ilta: 26.9-2026
Alkuperäisnimi: One Battle After Another
Ohjaus: Paul Thomas Anderson
Käsikirjoitus: Paul Thomas Anderson
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Benicio del Toro, Sean Penn, Regina Hall, Teyana Taylor & Alana Haim
Pituus: 162 minuuttia
Ikäraja: K12
Paul Thomas Andersonin ohjaama ja käsikirjoittama One Battle After Another on ehditty julistaa maestron parhaaksi elokuvaksi ainakin amerikkalaiskriitikoiden toimesta. Kritiikeissä lienee kuitenkin mukana melkoisesti ”ajankohtainen Amerikan nykyhetken suhteen” -lisää.
Ajankohtainen One Battle After Another onkin. Anderson-tuotokseksi se on myös omituisen levällään ja tungettu turhan täyteen kaikkea.
Toiminnalla maustettu komediadraama ja satiiri on ohjaajan elokuvista eniten suuren yleisön kamaa. Siinä itsessään ei ole mitään vikaa. Eddington-elokuvan tyyliin ohjaaja yrittää nauraa niin äärioikeistolle kuin vasemmiston vapaustaistelijoille.
Uutuus on Andersonille tuttuun tyyliin visuaalisesti julmetun komeaa jälkeä. Usea kohtaus loksauttaa montun auki pelkällä teknisellä taituruudella. Yhä syvemmälle fasismiin uppoavan USA:n tilasta One Battle After Another ei kuitenkaan onnistu sanomaan mitään sen syvällisempää
Liki kolmen tunnin sekoilu tuntuu kestoaan lyhyemmältä, mutta moni kohtaus kaipaisi silti radikaalia saksimista. Vitsit ja visuaaliset gägit menettävät tehojaan katsojan arvatessa läpän useampi minuutti etukäteen.
Kuva: © Warner Bros. Pictures
Andersonin elokuvista helpoin
Puolivälissä One Battle After Another laahaa ja toistaa Leonardo DiCaprion esittämän Bob Ferguson -vapaustaistelijan muutamaa määrittävää ominaisuutta kohtauksesta toiseen. Räjähde-ekspertti on päähenkilöistä vähiten kiinnostava.
DiCaprion roolissa on samaa slapstickia kuin Wolf of Wall Streetissa, mutta hillitympänä. Sivuosaesittäjiä myöten muu kasti näyttelee staran suohon liki joka kohtauksessa.
DiCaprio on silti parhaimmillaan nyt keski-ikäisenä, esittäessään muuta kuin sankareita. Bob Ferguson -hahmo muistuttaa Big Lebowskin The Dudea, jos kylpytakissa ympäriinsä sekoileva sälli olisi entinen kapinallinen.
Aivosolunsa 16 vuoden aikana juonut ja poltellut Ferguson on viihdyttävä luuseri, vaikka DiCaprio esittää jälleen vain itseään.
One Battle After Another perustuu erittäin löyhästi Thomas Pynchonin Vineland-kirjaan. Andersonin vuoden 2014 Inherent Vice oli myös Pynchon-adaptaatio, jonka surrealismia myös uutuus kaipaisi enemmän. Sen kaltaista sekoilua yli 130 miljoonan dollarin budjetin ja DiCaprion nimellä markkinoidulta toimintadraamakomedialta on tietysti turha odottaa.
One Battle After Another on Paul Thomas Andersonin elokuvista helpoin. Kunnianhimoa maestron uutuudesta ei uuvu. Yhtään vaikeampana tai ilman DiCapriota Warner Bros. tuskin olisi antanut ohjaajalle nykyistä jättibudjettia.
Kuva: © Warner Bros. Pictures
Katso jättikankaalta
One Battle After Another on kuvattu viime vuoden The Brutalistin tavoin Vistavision-filmikameroilla. Komeus kannattaa siis katsoa mahdollisimman suurelta kankaalta. Omaehtoiset visuaalit saivat ihon kananlihalle jopa Suomen Warnerin aivan liian pienessä salissa järjestämässä lehdistönäytöksessä.
Elokuva aloittaa tarinansa jostain 2010-luvun alkupuolelta.
Leonardo DiCaprion Bob on osa The French 75 -kapinallisjärjestöä, jota johtaa naisystävänsä Perfidia Beverly Hills (Teyana Taylor). Karismaattinen Perfidia on täydellinen keulakuva vapaustaistelijoille / terroristiryhmälle. Hän on myös seksiaddikti, jonka Anderson esittää negatiivisena seikkana ja vaarallisena huolimattomuutena.
Tummaihoinen nainen syyllistyy myös periaatteessa seksuaaliseen väkivaltaan ryhmän vapauttaessa turvapaikanhakijoita ICE:n häkkivankiloista. Perfidia pakottaa aseella uhaten kenraali Steven J. Lockjaw’n (Sean Penn) tyydyttämään itseään muiden jäsenten räjäytellessä vankilaa palasiksi.
Seksuaalirikos avaa Lockjaw’n lukot. Hän haluaa tulla alistetuksi uudelleen. Kenraali jahtaa naista ympäri maata, muttei tuo häntä oikeuden eteen. Kaksikko päätyy seksisuhteeseen ja Perfidia-domina tulee raskaaksi.
Onko natiaisen isä kenraali vai Bob? Äiti pettää sekä tyttärensä että French 75 -ryhmittymän. Bob pakenee Willa-tyttären kanssa.
Kuva: © Warner Bros. Pictures
DiCaprio häseltää liikaa
Noin 40 minuutin jälkeen pääjuonikuvio pyörähtää käyntiin, isän ja ilmeinen tyttärensä piileskeltyä 16 vuotta. Teini-ikäistä Willaa esittää Chase Infiniti.
Lockjaw on yhä kaksikon perässä. Mies pyrkii jäseneksi valkoisen ylivallan edustajien Christmas Adventurers Clubiin, joka vetelee naruja kulissien takana. Valtaapitäviä hallitseva fiktiivinen versio tosimaailman Project 2025:sta on täynnä huvittavia täystolloja. Äärioikeistokööri ei ole realistinen, fasistien touhutessa Yhdysvalloissa tällä hetkellä täysin avoimesti.
Esteenä kenraalin modernin KKK:n jäsenyydelle ovat huhut lapsesta tummaihoisen naisen kanssa.
Lockjaw usuttaa ICE:n täydellä voimalla Willan perään. Toistakymmentä vuotta sohvalla jointti huulessa röhnöttänyt vainoharhainen Bob pakotetaan etsimään tytärtään.
Aivosolunsa tuhonnut Bob ei muista enää salasanoja, koodikieltä tai turvatalojen sijainteja. Siitä huolimatta French 75 -jäsenet kohtelevat koheltajaa yhä kuin sankaria.
Paikasta toiseen kirmaava Bob päätyy tulitaisteluihin, keskelle mellakoita ja näyttäviin takaa-ajoihin.
Leonardo DiCaprion häsellys toistaa liikaa itseään. Esimerkiksi Benicio Del Toron näyttelemän sensein esittäminen silkkana karikatyyrinä sen rinnalla ei ole kovin hauskaa. Etenkään kun mies pyörittää myös erittäin ammattitaitoisesti paperittomien turvataloa.
Kuva: © Warner Bros. Pictures
Chase Infiniti on leffan tähti
Ennen Donald Trumpin toista kautta kuvatun ja käsikirjoitetun One Battle After Anotherin ”kahdelle ääripäälle” nauraminen on tunkkainen tuulahdus menneisyydestä, vaikka Paul Thomas Anderson periaatteessa onkin hyvien puolelle. Nykyhetken kommentäärin suurin ongelma on se, ettei USA:ssa ole kahta ääripäätä – ei vaikka maga-mieliset ja muut oikeistolaiset mölisevät somessa mitä tahansa kaikkialla näkemistään kommunisteista ja Antifasta.
Antifasistit eivät ole kenenkään johtama ryhmittymä, eivätkä etenkään terroristijärjestö, vaikka Trump kuinka haluaisi sen sellaisena kieltää.
Regina Hall loistaa yhtenä jäljellä olevista French 75 -jäsenistä. Sean Pennin kenraali Lockjaw on läskiksi lyöty parodiahahmo, jonka puheäänen näyttelijä lienee lainannut terveysministeri Robert Kennedy Jr:ltä. Korina tuskin onnistuisi ilman vuosikymmenten ketjupolttamista.
Lockjaw toimii silti mainiosti. Pennillä on selvästi ollut kuvauksissa hauskaa. Isompi sekoilurooli lienee mukavaa vaihtelua hänen Ukraina-dokumenteilleen ja jatkuvalle hyväntekeväisyystyölleen.
Parhaan miessivuosan Oscar-ehdokkuus lienee varma.
One Battle After Anotherin parhaan roolin tekee silti Chase Infiniti, tulokas, joka on aiemmin nähty vain Presumed Innocent -sarjassa. Nuori nainen näyttelee joka kohtauksessaan konkarit suohon.
Musiikista vastaa jälleen Andersonin luottosäveltäjä, Radioheadin Jonny Greenwood, jonka loputon staccato-nakutus sitoo rönsyilevät kohtaukset yhteen. Greenwoodin osittain oopperamaisen pompöösi score tuntuu muilta osin aina uudistuvan Andersonin taideteoksessa turhan tutulta.
Kuva: © Warner Bros. Pictures
Takaa-ajokohtaus jää leffahistoriaan
One Battle After Another on muiltakin osin maittavan mahtipontinen – kaiken kahjon satiirin, toiminnan ja mustan komedian keskellä filmille kuvattuna täynnä eloa. VistaVision-formaatti näyttää upealta lähikuvista maisemaherkutteluun. Helikopterista kuvatut perinteiset ilmakuvat ovat jotain aivan muuta kuin halvan näköiset droneotot.
Jo pelkän visuaalisen kerronnan takia One Battle After Another ansaitsee toisen valkokangaskatselun. Mukana on pari kohtausta, joiden tekninen toteutus meni yli hilseen – parhaana esimerkkinä lopun aavikkotakaa-ajo kilometrien päähän ulottuvine ylä- ja alamäkineen.
Iso VistaVision-kamera lienee kaauhauskohtauksessa auton sijaan kiinni ainakin hetkittäin helikopterissa. Kilometrien etäisyyden kattava kuva pysyy fokuksessa reunoja myöten. Elokuvaaja Michael Baumanin taltioima takaa-ajo jää omaperäisyydessään leffahistoriankirjoihin. Mitään täysin vastaavaa en muista nähneeni aiemmin.
Yksinkertaisuudessaan yhdessä leffan hauskimmista kohtauksesta DiCaprion Bob makaa sohvalla ties monettako vuotta pössypäissään, muistellen menneitä katsomalla vuoden 1966 Taistelu Algeriasta -vastarintataistelijaklassikkoa. Ellei mies eläisi ilman nykyteknologiaa, niin hän tuijottaisi todennäköisesti Star Wars -sarja Andoria, joka lainaa klassikkoleffaa aivan suoraan musiikkinsa teemoja myöten.
One Battle After Another on poliittinen elokuva, mutta ennen kaikkea kunnianhimoisesti tehtyä viihdettä.
Äärioikeistoköörien vaarallisuus tulee selville tekemällä heistä realistisesti vain omaa napaansa tuijottavia fasistiyksilöitä. Farssimainen molemmat puolet ovat pahoja -lähtökohta tuntuu vuonna 2025 vanhentuneelta, varsinkin vanhalla tekniikalla kuvatun elokuvan onnnistuessa olemaan teknisesti jotain uutta tai ainakin ajatonta.
Kuva: © Warner Bros. Pictures
Onnistunut kokeilu suurelle yleisölle
Vaikka tarjolla on paljon hyvää, One Battle After Another sinkoilee turhan moneen suuntaan. Runsaasta hahmogalleriasta ja risteävistä juonikuvioista huolimatta leffa käyttää liikaa aikaa esitellessään aidon oloisia vapaustaistelijoita vaarantamassa henkensä kädettömän Bobin puolesta. Myös viattomien sivustakatsojien kohtalo riippuu oikeiden sankareiden päätöksestä jeesata nykyhetkessä hyödytöntä pössypäätä.
Päähenkilö tuntuu alun takaumaa lukuun ottamatta sivuosahahmomaiselta koomiselta kevennykseltä. Omaperäistä sekin, muttei hyvällä tavalla.
Keskitiellä kiltisti kaikille nauraen leffa nostattaa silti kapinamielialaa, hieman kuin reippaasti syvällisempi Andor-sarja. Kukaan tuskin räjäyttää ICE-fasiliteetteja leffan ansiosta. Valtaapitävien vastaiseen mielenosoitukseen osallistuminen ainakin oligarkiaksi muuttuvassa Yhdysvalloissa on sekin parempi kuin ei mitään.
One Battle After Anotheriin kannattaa suhtautua yleensä reippaasti haastavampia elokuvia tekevän mestariohjaajan kokeiluna suuremman yleisön viihteen parissa. Sellaisena uutuus on teknisesti ja erityisesti kuvakerronnaltaan aivan eri luokan kamaa kuin perinteinen valtavirtaelokuva.
Paul Thomas Andersonin omalla asteikolla uutuus on 3,5 tähden arvoinen. Ohjaaja ei kuitenkaan toimi tyhjiössä, joten runsaasta kritiikistä huolimatta vastaavien tekeleiden rinnalle asetettuna One Battle After Another saa puolikkaan lisätähden.
ONE BATTLE AFTER ANOTHER
”One Battle After Another saanee julmetun komeilla kuvillaan aikaan ainakin runsaasti keskustelua.”
