Tähän artikkeliin on koottu Ukrainan sodan keskeisimmät tapahtumat keskiviikolta 24. syyskuuta 2025. Kyseessä on sodan 1309. päivä.
Venäjällä aiotaan nostaa veroja sodan takia. EPA/AOP
- Venäjä suunnittelee verojen nostamista.
- Kreml tyrmää Trumpin lausunnot.
- Medvedev jyrähtää Trumpille.
Venäjä nostamassa veroja sodan takia
Venäjän valtionvarainministeriö ehdottaa arvonlisäveron korottamista 20 prosentista 22 prosenttiin. Taustalla on sodan takia rajusti kasvava Venäjän valtion budjetin alijäämä, kertoo uutistoimisto Reuters.
Aiemmin tällä viikolla Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmaisi olevansa avoin tiettyjen verojen nostamiselle sodan takia.
Aiemmin USA:n presidentti Donald Trump haukkui Venäjää ”paperitiikeriksi” joka on ”taistellut päämäärättömästi kolme vuotta”. Trumpin mukaan Venäjällä on pahoja taloudellisia vaikeuksia.
Venäjälle tärkeässä pahan päivän rahastossa näkyy pohja, kun sitä on käytetty sodan rahoittamiseen.
Peskov kommentoi Trumpin puheita
Kreml tyrmää Donald Trumpin väitteet siitä, että Venäjä on paperitiikeri.
Asiaa kommentoinut tiedottaja Dmitri Peskov huomauttaa, että Venäjä ei ole minkäänlainen tiikeri, vaan karhu.
– Venäjä ei ole tiikeri. Venäjä muistuttaa enemmän karhua. Ei ole olemassa paperikarhuja. Venäjä on todellinen karhu, hän sanailee venäläisen RBK Radion haastattelussa.
– [Presidentti Vladimir] Putin on toistuvasti ja vaihtelevan tunteikkaasti kuvannut karhuamme. Siinä ei ole mitään paperista.
Trump kommentoi sosiaalisessa mediassa, että Venäjän epäonnistuminen uusien ukrainalaisalueiden valtaamisessa yli kolmen vuoden aikana saa Venäjän näyttämään paperitiikeriltä.
Samalla Trump arvioi, että EU:n tuella Ukrainalla on mahdollisuus vapauttaa kaikki miehitetyt ukrainalaisalueet Venäjän vallan alta.
Peskovin mukaan Venäjä etenee Ukrainassa ja sodan dynamiikka on ”ilmeistä” Trumpin puheista huolimatta. Venäläiset ultranationalistit puolestaan tulkitsivat Trumpin puheita niin, että tämä pesee kätensä koko sodasta.
– Kyllä, Trump kertoi maailmalle äkillisestä rakkaudestaan Ukranaa kohtaan. Hän toivoo, että se saisi takaisin alueet, jotka sillä oli vuonna 1991, ultranationalisti Konstantin Malofejev sanoo Reutersin mukaan.
– Mutta pääasia on se, että Yhdysvallat pesee kätensä koko asiasta.
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov tyrmää Trumpin puheet. EPA/AOP
Iskikö Medvedev arkaan paikkaan? Hakkuu Trumpin
Venäjän ex-presidentti ja nykyinen Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedev ivailee Telegramissa rajusti USA:n presidentti Donald Trumpille. Trump sanoi tiistaina, että Ukraina voi saada kaikki alueensa takaisin Venäjältä.
Medvedevin mukaan Trump elää samassa rinnakkaistodellisuudessa kuin edeltäjänsä, demokraattien Joe Biden.
– Tässä todellisuudessa kaikki on toisin. Kiova voittaa, Venäjä revitään palasiksi, rikollisen Ukrainan talous nousee voimakkaasti sen omien resurssien ansiosta. Tässä todellisuudessa elivät iloisesti ja pitkään Trumpin edeltäjät, Obama ja Biden.
Medvedev uskoo, että Trump siirtyy pian pois ”rinnakkaistodellisuudesta”.
– Trump ei ole sellainen! Minulla ei ole epäilystäkään – hän tulee palaamaan. Hän palaa aina.
Medvedev lyttää Trumpin. Kuva vuodelta 2019. EPA/AOP
Medvedev yrittänee iskeä arkaan paikkaan, sillä Trump keskittyi YK-puheessaan myös sekä Bidenin että Obaman mollaamiseen. Mahdollisesti Medvedev yrittää vikitellä Trumpia jälleen ottamaan Venäjälle mieluisamman kannan sotaan.
Ex-presidentti Medvedev uskoo, että Trump kääntää pian huomionsa johonkin muuhun, kuten Mars-lentoon Elon Muskin kanssa.
– Tai tekee jotain muuta todella tärkeää ansaitakseen Nobel-palkinnon, Medvedev ivailee.
Zelenskyi: Trump valmis antamaan turvatakuut Ukrainalle sodan jälkeen
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kehuu keskusteluaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kanssa. Presidentit keskustelivat Ukrainan tilanteesta YK:n yleiskokouksen yhteydessä.
– Olen kiitollinen presidentti Trumpille vahvasta yhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa. Presidentti selvästi ymmärtää tilanteen ja on hyvin perillä tästä sodasta. Arvostamme suuresti hänen päättäväisyyttään auttaa tämän sodan lopettamisessa, Zelenskyi sanoi viestipalvelu X:ssä.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Zelenskyi sanoi presidenttien tapaamisen jälkeen, että Trump on valmis antamaan Ukrainalle turvatakuut sodan päätyttyä.
Trump sanoi tiistaina, että Ukrainalla on mahdollisuus saada kaikki alueensa takaisin Venäjältä. Zelenskyi kuvaili Trumpin lausuntoa ”suureksi käänteeksi” Ukrainan sodassa.