Kaupunkisuunnittelun parissa työskentelevä kunnallispoliitikko alentaisi autojen nopeuksia merkittävästi.


Rajun ehdotuksen mukaan nopeusrajoituksia pitäisi asuinkaduilla laskea huomattavasti nykyisistä. Aleksanteri Pikkarainen
Auton etenemisnopeus vaikuttaa ratkaisevasti pysäyttämismatkaan.
Vihreiden kunnallispoliitikko Sameli Sivonen on tarttunut Instagram-päivityksessään tähän faktaan ja visioinut sen pohjalta muutoksia taajamien nopeusrajoituksiin.
– Asuinkaduilla autojen nopeus pitäisi rajoittaa korkeintaan 20 kilometriin tunnissa, Sivonen kirjoittaa.
Hän perustelee radikaalia ehdotustaan sillä, että lasten omaehtoisen kulkemisen ja leikkimisen pitäisi aina olla turvallista asuinkaduilla.
Sivosen ehdotus on selvästi jatkoa Helsingin kaupungin päätökselle alentaa nopeusrajoituksia koulujen kohdalla. Iltalehti kirjoitti aiheesta toukokuussa.
Sivonen tosin ulottaa ehdotuksensa Helsingin ulkopuolellekin, vaikka toimii itse nimenomaan pääkaupungin kaupunkiympäristölautakunnassa.
– Tällä hetkellä esimerkiksi Helsingissä asuinkatujen nopeusrajoitukset pyritään rajaamaan 30 kilometriin tunnissa, mikä tarkoittaa, että jos lapsi juoksee kadulle esimerkiksi pallon perässä, ei auto ehdi välttämättä pysähtyä, sillä yhden sekunnin reaktioajallakin olosuhteista riippuen auton pysäyttämiseen menee 12–20 metriä, Sivonen kirjoittaa.
Useimmissa kaupungeissa asuinkatujen nopeusrajoitukset ovat hänen mukaansa vielä tätä selvästi korkeampia, 40 tai jopa 50 km/h.
– Tällöin esimerkiksi märällä kelillä pysähtymismatkat kasvavat jopa 30 metriin, Sivonen kirjoittaa.
Ehdotuksensa pohjaksi Sivonen on ottanut Liikenneturvan oheisen graafin, joka osoittaa auton pysähtymismatkan 30 ja 40 km/h nopeuksilla erilaisissa olosuhteissa.
Nopeus ja keli vaikuttavat merkittävästi auton pysähtymismatkaan. LIIKENNETURVA
Nopeusrajoituksen pudottaminen 20 kilometriin tunnissa laskisi Sivosen mukaan pysäyttämismatkan jo 7,5 metriin.
Hän on poiminut päivitykseensä Liikenneturvan usein toistaman muistutuksen: Autoliikenteen nopeuksien laskeminen on tehokkaimpia tapoja vähentää liikenneonnettomuuksia ja niistä aiheutuvia vakavia vammoja.
– Ihmisten asuinympäristön tulisi olla sellaista, että auton alle ei jää kukaan, Sivonen toivoo.
Liikenneturvan nettisivuille on toteutettu havainnollinen simulaatio auton pysähtymismatkasta. Käyttäjä voi itse valita auton nopeuden ja tien pinnan olosuhteen.
Valittavana ei kuitenkaan ole Sivosen ehdottamaa nopeutta 20 km/h, vaan nopeudet on valittavissa 30:stä ylöspäin.
Sivonen on koulutukseltaan arkkitehti ja työskentelee kaupunkien kestävän kehityksen mukaisen kaupunkisuunnittelun konsulttina.