Metsäalan suhdanne on kääntynyt kesällä ja alkusyksystä nopeasti huonoon suuntaan. Koneyrittäjien puunkorjuupalveluiden kysyntä putosi jyrkästi kesällä. Syksy on poikkeuksellisesti alkanut lähes kaikkialla tuotannonrajoitusten merkeissä.
–Keväällä oli jo ennakoitavissa melko hiljainen kesä, mutta syksyn isot tuotannonrajoitukset ovat tulleet yrittäjille yllätyksenä, sanoo Koneyrittäjien varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola.
Koneyritykset ennakoivat jo viime keväällä Koneyrittäjät ry:n kyselyssä, että kesällä puunkorjuukapasiteetti on normaalia pidempään vajaakäytöllä. Syksyn markkinatilannekyselyn ennakkotiedot kertovat nyt, että kahdella kolmasosalla (65 prosenttia) puunkorjuuyrityksistä kesän työllisyys oli alle normaalin, 40 prosentilla jopa paljon alle normaalin. Myös energiapuun korjuu on kyselymme mukaan vähentynyt merkittävästi tänä vuonna. Koneyrittäjien kyselyyn vastanneista 44 prosenttia kertoo energiantuotantoon tarkoitetun rankapuun korjuun määrän vähentyneen merkittävästi. Keskimääräinen lasku on ollut 50 prosenttia.
Syksy yllättävän hiljainen
Kysyimme syyskuun puolivälin markkinatilannekyselyssä puunkorjuupalveluiden kysynnän näkymiä loppuvuonna. Merkittävää heikkenemistä puunkorjuuseen ennakoi joka neljäs puunkorjuuyritys verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Kysynnän hienoista heikkenemistä ennakoi 39 prosenttia. Ennallaan kysyntä pysyy noin joka neljännellä. Vain joka kymmenes kertoo kysynnän kasvusta.
–Kahdella kolmesta puunkorjuuyrityksestä kysyntä heikkenee hieman taikka merkittävästi. Se on kyllä talvea kohti mentäessä melko poikkeuksellinen tilanne. Aika näyttää, mikä kysynnän pudotus tulee olemaan kuutiometreissä. Hakkuutilastoihin verratessa vaikuttaa siltä, että ainakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen ei ole ollut sellaista kysynnän pudotusta kahden vuoden välillä, että sitä voisi kuvata samoin sanoin kuin nyt yrittäjät kuvaavat näkymiä. Ainoastaan vuoden 2018 ennätyshakkuista pudottiin vuonna 2019 merkittävästi, mutta silloin pudottiin ns. normaalille tasolle.
–Poikkeuksellinen tilanne näkyy myös siinä, että yrittäjät ennakoivat koneiden ja henkilöstön käyttöasteen pysyvän koko syksyn syyskuusta joulukuulle vajaakäytöllä. Näkymä on tasaisen vaisu kaikkina kuukausina. Vain joka neljäs vastaaja ilmoitti kapasiteettinsa lähes täystyöllisyydestä.
Vastuullisuus muistettava laskusuhdanteessa
Kun metsäteollisuustuotteiden kysyntä vähenee, se tarkoittaa sopeutustoimia kannon juurella toimivia yrittäjiä myöten. Jotta sopeutustoimet voidaan tehdä halliten ja vastuullisesti, tarvitaan ennakointikykyä. Kysyimme yrittäjiltä, miten heidän asiakkaansa (metsäteollisuus, Metsähallitus, metsänhoitoyhdistykset) ovat onnistuneet ennakoimaan ja viestimään korjuumäärien muutoksista. Vajaa puolet yrittäjistä piti asiakkaidensa ennakointia ja korjuumäärien rajoituksista viestimistä melko huonona, hyvin huonona tai olemattomana.
–Huonoin tulos oli, että eräälle isolle asiakkaalle urakoivista vastaajista 87 prosenttia piti ennakointia ja viestimistä vähintään melko huonona. Toki yrittäjät ymmärtävät sen, että jos tavara ei käy maailmalla kaupaksi, on sopeutettava, mutta sopeuttamisen ennakointi näyttää nyt paikoin epäonnistuneen. Ainakaan asioista ei ole alihankintayrityksille niiden mielestä viestitty asianmukaisesti, Jaakkola sanoo.
Tiedote: Koneyrittäjät.
Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä jutut