Kuva: © 2021 DANJAQ, LLC AND MGM.
Denis Villeneuven 007-elokuva nähdään näillä näkymin vasta vuonna 2028.
Deadlinen tietojen mukaan ohjaaja Denis Villeneuve alkaa etsiä uutta James Bondin näyttelijää, kunhan hän saa ensin Dyyni: Osa kolme -elokuvan valmiiksi ensi vuoden puolella.
Lehden lähteiden mukaan 26. Bond-leffan pääosaan halutaan tuore brittinäyttelijä. Se sulkee ulos suuren osan näyttelijöistä, joille roolin on veikattu menevän.
Uusi Bond ei ole siis ainakaan esimerkiksi Timothée Chalamet, Glen Powell, Austin Butler tai Jacob Elordi. Näyttelijän halutaan olevan iältään noin 30 tienoilla, mikä sulkee pois myös suuren osan briteistä, joille roolin on arveltu menevän.
Esimerkiksi Tom Hardy, Idris Elba ja Henry Cavill ovat liian vanhoja.
Villeneuven ohjaaman ja muun muassa Peaky Blinders -sarjasta tutun Steven Knightin käsikirjoittaman Bondin kuvaukset alkavat näillä näkymin vuonna 2027. Valkokankaille leffa saapuu vasta vuonna 2028.
Kuva: © 2012 Danjaq, LLC, United Artists Corporation and Columbia Pictures Industries, Inc.
