Kuva: © 2109 ILM and Lucasfilm Ltd.
John Boyega ei ole tuoreen Star Wars -trilogian suurin fani.
Finniä tuoreimmassa Star Wars -trilogiassa esittänyt John Boyega kertoi Popversen mukaan Florida Supercon 2025 -tapahtumassa, mitä olisi tehnyt elokuvissa toisin, jos olisi saanut päättää.
The Force Awakens, Last Jedi ja The Rise of Skywalker olisivat olleet hyvin erilaisia elokuvia, jos Boyega olisi toiminut tuottajana.
”Minä en todellakaan olisi esimerkiksi hankkiutunut Han Solosta ja Luke Skywalkerista eroon nähdyllä tavalla. Tarina olisi ollut jotain aivan muuta. Ihan ensiksi olisimme vieneet heidän kertomuksensa kunnolla päätökseen ja pedanneet uusia hahmoja sitä kautta.”
”En myöskään olisi esitellyt meitä uusia tyyppejä vain tiputtelemalla hahmot tarinaan niin, että he tietävät heti mitä tehdä. Tyypit vain noukkivat eri esineitä käsiinsä ja jatkavat matkaa ilman käyttöohjeita. Ei, ei todellakaan niin, vaan joka hahmon on käytävä läpi oma taistonsa ja kasvutarinansa, kuten franchisen vanhojen hahmojen kohdalla aikoinaan tehtiin.”
Seuraava Star Wars -elokuva The Mandalorian and Grogu saa ensi-iltansa 22.5.2026.
Arvostelu: Star Wars: The Last Jedi on neljän tähden scifi-seikkailu ainakin vielä nyt
Katso Star Wars: The Last Jedi