Asuminen|Kiinteistöliiton vanhempi lakiasiantuntija Tapio Haltia ei muista nähneensä aiemmin urallaan ratkaisua, jossa keittiö ja vessa ovat samassa tilassa.
Keittonurkkauksen sijoittaminen kylpyhuoneen yhteyteen ei ole ainakaan suoraan kiellettyä laissa, kertoo Kiinteistöliiton vanhempi lakiasiantuntija Tapio Haltia.
HS kertoi keskiviikkona Tampereen Pyynikillä sijaitsevasta 30-neliöisestä kerrostaloasunnosta, jossa keittonurkkaus sijaitsee asunnon kylpyhuoneessa. Keittonurkkauksen yhteydessä on siis suihku- ja wc-tilat.
Lain mukaan asuintilassa on aina oltava wc- ja pesutila sekä riittävä perusvarustus ruoanvalmistusta varten. Laissa ei eritellä sitä, pitääkö tilojen olla eri huoneissa.
”Kyllä tällainen innovaatio on periaatteessa mahdollinen”, Haltia sanoo.
Asunnon vuokrailmoituksessa keittiöratkaisua kuvaillaan ”nerokkaaksi”.
Jos keittiön päättää rakentaa kylpyhuoneeseen, jotain seikkoja on kuitenkin huomioitava, kertoo Haltia.
Märkätilojen sähköliitäntöihin pätevät tarkemmat säännöt kuin tavallisesti keittiössä. Esimerkiksi kylpyhuoneen pistorasioissa on huomioitava tilan kosteus ja vesiroiskeiden mahdollisuus.
Keittiön kalusteita ja sähkölaitteitakaan ei aina ole suunniteltu kylpyhuoneen kaltaiseen kosteaan tilaan.
Myös ratkaisun hygieenisyys jää asukkaan itsensä harkittavaksi, sillä siihenkään ei ole rakentamisen säätelyssä otettu suoraan kantaa.
On siis jokaisen oma asia, kokeeko mukavaksi säilyttää elintarvikkeita wc-tiloissa.
Ilmankosteus kuitenkin nousee kylpyhuoneessa aina suihkun jälkeen, eikä kosteus tee hyvää ruokakaapin kuivatuotteille.
”Omasta mielestäni tuo ei ratkaisuna kuulosta kovin optimaaliselta”, Haltia sanoo.
Haltia epäilee, että kyseisessä asunnossa rakentaja on ajatellut säästävänsä asuinneliöissä, kun keittonurkkaus on sijoitettu kylpyhuoneen yhteyteen.
Haltia pitää mahdollisena, että keittiö on aiemmin sijainnut muualla asunnossa. Asunnon vuokrailmoituksen kuvissa keittiö näyttää uudenkarhealta.
Kylpyhuone-keittiö yllätti Haltian. Ratkaisu on poikkeuksellinen, eikä hän ole urallaan nähnyt aiemmin vastaavaa.
”Joskus on tullut vastaan asunto, jossa on sijoitettu kylpyamme keittiöön. Mutta ihan tällaista en ole nähnyt.”