Metsä Board aloitti tuotantoseisokin Kaskisissa keskiviikkona. Työntekijöitä lomautetaan.

Avaa kuvien katselu
Osalle työntekijöistä on löydetty työtehtäviä seisokin ajaksi. Kuva: Metsä Board
Metsä Board on pysäyttänyt tuotannon Kaskisten kartonkitehtaalla kuudeksi viikoksi.
Työntekijöille on kerrottu, että tuotantoseisokki johtuu huonosta markkinatilanteesta. Osa työntekijöistä lomautetaan.
Heinäkuussa Metsä Group antoi tulosvaroituksen ja laski odotuksiaan tuloksesta huomattavasti. Syyksi kerrottiin muun muassa kartongin ja selluloosan laskenut kysyntä Euroopassa ja Kiinassa.
Metsä Board hyödyntää tuotantoseisokkia myös tehtaan huoltotöiden tekemiseen. Yhtiön mukaan kyseessä on suunniteltu tuotannonrajoitusseisokki.
Seisokki alkoi keskiviikkona ja se kestää marraskuun 5. päivään asti.