Vaatteiden verkkokauppa Miss Windy Shop on asetettu konkurssiin Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa.
Pin up -tyylisten vaatteiden jälleenmyyntiin keskittynyt yritys toteaa, ettei se pysty suoriutumaan veloistaan.
Pesänhoitaja Tatu Hirvonen taustoittaa valitettavaa konkurssia yhtiön oman selonteon mukaisesti.
– Taloustilanteen heiketessä kuluttajat karsivat tietyntyyppisistä ostoksistaan.
Hirvonen kertoo, että vaatteiden loppuunmyynnin olisi määrä alkaa pian Miss Windy Shopin toimitiloissa Joensuun Lylykoskentiellä.
– Näillä näkymin loppuunmyynti alkaa ensi viikon loppupuolella.
Konkurssipesän omistukseen siirtyneen varaston jälleenmyyntiarvo olisi yhtiön laskelmien mukaan vähän yli 40 000 euroa, kun sisäänostoarvo on puolet siitä.
Yhtiöltä jäi runsaasti varasto- ja pakkauslaatikoita.
Käräjäoikeuteen toimitetun selvityksen mukaan 130 000 euron velasta alle viidesosa on yhtiön velkaa yrittäjälle.
Suurin velkoja on valtion Finnvera noin 40 000 euron saatavillaan, joiden perusteena on yrittäjälaina–osakekauppa.
Työ- ja elinkeinoministeriön yritystukien tietopalvelun mukaan yhtiö sai pienen koronatuen edellisten yrittäjien aikana.
Laajasti julkisuudessakin esitelty Miss Windy Shop aloitti toimintansa 2010-luvun alussa osana toista yhtiötä. Kauppa muuttui omaksi yhtiökseen vuonna 2014.
Toiminta oli voitollista vielä ensimmäisenä koronavuotena 2020, jolloin myyntiä kertyi 380 000 euroa. Tämän jälkeen yritys teki tappiota.
Omistajaa Miss Windy Shop vaihtoi vuoden 2022 lopulla.
Uudet omistajat kiittivät asiakkaitaan yrityksensä verkkosivuilla.
– Miss Windy Shopilla on ollut ilo tarjota ihania mekkoja ja pukeutumisen iloa ainutlaatuisille naisille 13 vuoden ajan. Haluamme kiittää jokaista asiakasta ja yhteistyökumppania kuluneista vuosista.
