Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan sopimus aselevosta Gazassa on melko lähellä.
Trump kertoi paikallista aikaa torstaina, että hän on keskustellut asiasta Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun ja muiden Lähi-idän maiden johtajien kanssa.
Trump sanoi myös, ettei hän aio sallia sitä, että Israel liittää Länsirannan itseensä. Osa Israelin parlamentin jäsenistä on uhannut palestiinalaisalueen liittämisellä Israeliin aikomuksenaan estää kahden valtion ratkaisua tapahtumasta.
Israel on miehittänyt Länsirantaa vuosikymmeniä vastoin kansainvälistä oikeutta.