Fitness-lajien 12-kertaiselta maailmanmestarilta Hanna Skytältä jää lokakuun Universe-kisat väliin palovammojen vuoksi.
Hanna Skytällä sattui ikävä onnettomuus syyskuun puolivälissä.
– Olin pikkuhoususillani kotona keittämässä perunoita, kun käteni lipesi kattilankahvasta ja kiehuvat vedet lensivät reidelle ja nilkkaan, Skyttä kertoo.
– Olihan se aikamoinen šokki, mutta tämä kulkuneuvo on kärsinyt niin paljon isompiakin kipuja, että ajattelin vain, että pitäisiköhän siihen laittaa vähän kylmää.
Skyttä marssi tutulle palautumisklinikalle ja aloitti huippukylmähoidon.
– Tilanne vain paheni. Jalkaan alkoi tulla rakkuloita.
Syy ei kuitenkaan ollut hoidon vaan sen, että toisen asteen palovammat kehittyvät yleensä vielä tunteja ja jopa päiviä tapaturman jälkeen.
Skytän nilkan kohdalta palohaava oli jopa niin syvä, että kehräsluu näkyi. Nopean googlauksen jälkeen hän otti lopulta yhteyttä lääkäriin. Diagnoosi oli karu:
– Jalassa oli toisen asteen palovamma eli siihen pitäisi tehdä ihosiirrännäinen, jos se ei lähde paranemaan tai jos siinä olisi paljon kudosvaurioita.
Tehohoitoa
Skyttä päätti kokeilla palovammaan ylipainehappihoitoa. Hän on köllötellyt onnettomuuden jälkeen ylipainehappihoidossa muutamia tunteja päivässä.
– Ylipaine lisää happipitoisuutta, joka on muuten huonoa vammakohdassa – olipa kyseessä sitten palovamma tai vaikka leikkauksen jälkeinen tilanne. Verenkierto ja happi ovat tärkeitä asioita palautumisessa, Skyttä kertoo.
Laite luo ylipainetta noin viiden kilopascalin verran.
– Se vastaa suunnilleen viiden metrin sukellusta, Skyttä havainnollistaa.
Lisäksi laitteessa hengitettävä happi on normaaliin ilmaan verrattuna 50 prosenttia happirikkaampaa.
Ylipainehoidon lisäksi nainen on popsinut reippaasti C-vitamiinia, glysiiniä, MSM-jauhetta ja luuliemikuutioita, jotka ovat kollageenin, glukosamiinin, hyaluronihapon ja mineraalien lähteitä. Ne ovat erityisen tärkeitä nivelille, rustolle ja iholle.
– Vamma on parantunut jo viikossa ihan superhyvin. Nyt pystyy jo sanomaan melko varmasti, ettei minulle tarvitse tehdä ihosiirrännäistä, Skyttä iloitsee.
Kirvelevä suihku
Hanna Skytän palohaavat lähtivät paranemaan nopeasti ylipainehappihoidossa. Hanna Skyttä
Pikaisesta paranemisesta huolimatta Skytältä jää väliin lokakuiset Universe-kisat.
– Ne kisat menivät ihan kirjaimellisesti reisille, Skyttä nauraa.
– Pakaroideni arvet todistavat sen, että arpienkin kanssa voi menestyä kisoissa, mutta avohaavalla sinne ei voi lähteä, koska iholle pitäisi laittaa rusketusta.
Treenaamista hän ei ole jättänyt, vaikka lääkäreiden mielestä nyt olisi syytä ottaa hieman iisimmin. Kun onnettomuus sattui lauantaina, Skyttä oli salilla jo sunnuntaina.
– Lääkäreiden mielestä ei saisi hikoilla, mutta itse olen sitä mieltä, että kun verenkiertoa vähän lisää, eikä vedä ihan raivona, niin se on vain hyväksi.
Skyttä on ammatiltaan palautumis- ja ravitsemusasiantuntija.
– Minusta tämä tuntuu edelleen vain pintanaarmulta. Vaikka lääkärit ajattelivat, että se olisi tosi kipeä, en ole ottanut edes yhtään särkylääkettä, Skyttä kertoo.
Naisen kipukynnys on kasvanut erilaisten vammojen vuoksi niin korkeaksi, ettei hän ihan pienestä hetkahda. Yksi asia kuitenkin kirpaisi.
– Suihkussa käynti oli aika mielenkiintoinen kokemus, kun jalka oli ihan vereslihalla.
Sports model
Sami Hyypiä testasi vuonna 2022 ylipainehoitoa Hanna Skytän valvonnassa. Matti Matikainen
Skyttä olisi kisannut Universe-skaboissa figure-sarjassa, mutta nyt kun kyseiset karkelot jäävät väliin, hänellä on todennäköisesti edessä lajinvaihto.
– Korean liiton presidentti pyysi minua sports model -sarjaan. Se kuulostaa ihan höpöhöpöltä, mutta vastaa meidän figurea/fysiikkaa. Siinä on vain erilaiset poseeraukset.
Skyttä harkitsi jopa lopettamista ennen kuin Koreasta tuli houkutteleva tarjous.
– Tämä on kiva uusi haaste, ja siellä on aika isot palkintorahatkin.
Kuinka isot?
– Kymmeniä tuhansia. Se on aika paljon, jos vertaa vaikka MM-kisoihin. Siellä saa pokaalin. SM-kisoissa saa pokaalin ja proteiinijauhepurkin. Ja hupparin, jos hyvin käy!
Koreassa kisataan alkuvuonna.
Bakteerivaara
Skyttä on kärsinyt vuosien varrella useista eri vammoista. Häneltä löytyy muun muassa tekonivelet molemmista lonkista. Selässä on ruuveja. Myös polvet ovat kokeneet kovia.
Vuonna 2018 Skyttä oli jopa hengenvaarassa, kun lihansyöjäbakteeri hyökkäsi haavan läpi sormeen kesken lentomatkan.
– Bakteeri meni sisään alle puolen sentin haavasta sormenpäässä ja sai aikaan sen, että koko käsi jouduttiin melkein amputoimaan. Se muistutti, miten tärkeä elin iho on.
Amputoinnilta vältyttiin, mutta nyt Skytällä on aika paljon isompi avohaava tarjolla bakteereille.
– Koko reisi on käytännössä auki. Jos siitä menee vähänkin joku haitallinen vieras bakteeri sisään, niin tilanne ei ole kovin hyvä.
Pelottaako, että niin käy?
– En osaa elää pelossa. Teen tietysti kaikkeni, ettei sinne mitään mene, mutta jos menee, niin sitten se pitää vain hoitaa.
Skyttää ei pelota myöskään se, että palovammoista jäisi näyttävät arvet.
– Kaikki arvet ovat kauniita ja muistoja siitä, missä kulkuneuvo on käynyt ja mitä se on kokenut. Ei sillä, että haluaisin niitä välttämättä uudelleen kokea, mutta haasteet ovat siunauksia nähdä asiat toisin ja tehdä asioita toisin.
Skyttä palasi nopeasti salille onnettomuuden jälkeen. Hanna Skytän kotialbumi