Lopetettavaan automalliin liittyy vahva Suomi-historia.
Suomalainen Panu Väinämö oli merkittävässä roolissa, kun korealainen automerkki Kia esitteli ensimmäisen Ceed-automallinsa vuonna 2006.
Kian Euroopan viestinnästä vastannut Väinämö keksi autoon seitsemän vuoden takuun, joka osaltaan pohjusti niin Ceedin kuin Kiankin menestystä Euroopassa. Ceed on ollut myös suomalaisten suosikki näihin päiviin saakka. Malli oli kesäkuussa Suomen rekisteröidyin auto 390 kappaleellaan.
Nyt Ceedin taru Suomessa kuitenkin lähenee loppuaan. Kia on ilmoittanut lopettavansa yhden sen myydyimmän mallin tuotannon Euroopassa.
– Varastossa on Suomessa vielä joitakin autoja, kertoo Kian lehdistövastaava Juho Koski Astara Finlandilta.
Kia on tuomassa samaan Ceed-kokoluokkaan täyssähköisen EV4-mallin, joka saapuu Suomeen vielä syksyllä.
Ceedin korvaajaksi siitä tuskin kuitenkaan on muun muassa jo sen hinnasta johtuen. Ceed maksaa tällä hetkellä halvimmillaan reilut 24 500 euroa, mutta EV4:n kohdalla puhuttaneen noin 40 000 euron autosta hinnat alkaen -mallin kohdalla.
Onko suomalaisilla varaa hypätä Ceedin tapaisesta ”kansanautosta” vastaavan kokoluokan sähköautoon, josta joutuu maksamaan jopa 15 000 euroa enemmän?
– Uskon, että osa hyppää, mutta riippuu siitä, miten voimalinjat itselle sopivat. Haja-asutusalueella sähköauto voi olla hankalampi, vaikka EV4:n toimintamatka onkin pitkä. Jos Ceedin tyylistä autoa etsii, niin asiakkaita ei ole unohdettu, Koski vakuuttaa.
Koski viittaa ensi vuonna Suomeen saapuvaan K4-malliin, joka tulee Ceedin tavoin tarjolle perinteisenä polttomoottorina ja jopa manuaalivaihteisena.
K4 ei ole kuitenkaan Ceedin tapaan Euroopassa valmistettu auto, vaan Kosken mukaan se tulee Suomeen Kian Meksikon-tehtaalta. Kia on jo aiemmin myynyt K4-nimellä autoja Euroopan ulkopuolella.
Kian lehdistövastaava Juha Koski uskoo, että osa Ceedin asiakkaista siirtyy sähköautoilijoiksi. Esteenä voi kuitenkin olla seuraajan hinta. Kuva: Lauri Puintila
Juuri Ceed oli ensimmäinen automalli, jonka tuotannon Kia aloitti sen Euroopan-tehtaalla Slovakiassa vuonna 2006.
Kia oli tuolloin vielä Euroopassa verraten tuntematon automerkki, mutta tuolloin Väinämö laski, että Ceedille myönnettävä, mullistava seitsemän vuoden takuu toisi auton ympärille mielenkiintoa.
– Saamieni kustannusarvioiden perusteella seitsemän vuoden takuu oli huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin vuosikausien mainoskampanjat hyvästä laadusta. Kun sain vielä ylimmän johdon vakuuttuneeksi asiasta, olimme valmiit lanseeraamaan seitsemän vuoden takuun Pariisin autonäyttelyssä 2006, Väinämö muisteli Ilta-Sanomissa vuonna 2017.
Ceedistä ja Väinämön kehittämästä seitsemän vuoden takuusta tuli Kian symboli Suomessa vuosikausiksi. Markkinoilta on kuitenkin vähin äänin poistuneet Ceedin tapaiset polttomoottoriautot, joiden hinta-laatusuhde on palvellut tavallisia suomalaisia. Hintaloikka vastaavaan Ceed-kokoluokan sähköautoon onkin monille yksinkertaisesti liian suuri.
– Ceed on pitkään ollut suomalaisten suosikki. Se oli ensimmäisiä malleja, joka tuli Suomeen. Tuotannon päättyminen on siinä mielessä merkkipaalu, Koski toteaa.
EV4 on Ceed-kokoluokkaan sijoittuva täyssähköauto. Kuva: Lauri Puintila
Täysin kuopattu Ceed ei kuitenkaan vielä ole. Mallistoon jää ainakin toistaiseksi Ceedin korotettu crossover-versio XCeed, joka valmistetaan EV4:n tavoin Slovakiassa.
EV4 asemoituu Kia-mallistossa vuoden autoksi Suomessa valitun EV3:n yläpuolelle, vaikka autot ovatkin teknisesti lähes identtiset. Kyse on suurille massoille suunnatusta tavissähköautosta, joka yrittää täyttää Ceedin saappaat. Siinä sitä auttaa 81,4 kilowattitunnin akusto, joka tarjoaa 633 kilometrin sähköisen toimintamatkan.
Ceedin tavoin EV4 ei tule pelkästään yhtenä koriversiona. Autosta esitellään myös sedan-tyylinen fastback-malli, jonka menekki jäänee Suomessa hatchback-versiota pienemmäksi. Suomessa on jo käynyt muutamilla jälleenmyyjillä näytillä EV4:n sedan-mallin esituotantoversio.