Kaupunginhallituksen mukaan Kälviän ja Ullavan alueelle suunnitellusta tuulipuistosta on syytä poistaa tai siirtää osa myllyistä, jotta sen haittoja voidaan vähentää.

Avaa kuvien katselu
Pihtinevalle suunnitellaan useita kymmeniä 300-metrisiä tuulivoimaloita. Kuvituskuva. Kuva: Toni Pitkänen / Yle
Kokkolan kaupunki haluaa supistaa suunniteltua Pihtinevan tuulivoima-aluetta.
Ruotsalainen OX2 kaavailee Kälviän-Ullavan alueelle maksimissaan yli 80 myllyn tuulivoima-aluetta.
Kokkolan kaupunginhallituksen mukaan laajin vaihtoehto haittaisi liikaa luontoarvoja, maisemaa ja lähiasukkaita sekä synnyttäisi välkettä ja melua.
Kaupunginhallituksen mukaan osa voimaloista tuleekin poistaa tai siirtää.
Alueelle suunnitellaan myös muita tuulivoima-alueita, ja kaupunginhallitus suosittaa, että niiden kaikkien liittäminen sähköverkkoon pitää keskittää olemassa olevaan johtokäytävään ja yhteispylväisiin.
Kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta totesi lausunnossaan kaupunginhallituksen tapaan, että laajin vaihtoehto ei ole toteutuskelpoinen.
Kaupunginhallitus antoi lausuntonsa Pihtinevan yva-arviointiselostuksesta.
Samalla se kommentoi, että hiilineutraaliutta edistävä tuulivoimalahanke tuo merkittäviä aluetaloudellisia hyötyjä ja voi kannustaa tuulienergiaa käyttävää teollisuutta sijoittumaan alueelle.
Kälviällä tuulipuisto herättää vastustusta ja huolta.