Jesse Puljujärven kausi on alkanut vahvasti.
Hyvä olo huokuu Jesse Puljujärvestä, kun hän ruotii alkukauden pelisuorituksiaan Sveitsin pääsarjassa ja Genève-Servetten joukkueessa.
Tyytyväisyyteen onkin aihetta, sillä 27-vuotias laitahyökkääjä on tullut käkikellomaan kiekkokaukaloihin ryminällä. Seitsemän ottelua pelannut Puljujärvi on sarjan pistepörssissä kolmantena ja syöttötilaston kärkimies kerättyään hirmutehot 1+10.
Onnistumiset maistuvat oululaiselle, sillä hänellä on takanaan vastoinkäymisten ja pettymysten täyttämiä kausia Pohjois-Amerikassa.
– Tätähän se jääkiekko parhaimmillaan on. Pääsen pelaamaan terveenä isoja minuutteja, mikä on minulle nyt kaikkein tärkeintä. Täällä saan myös olla pelillisesti oma itseni ja pelata huippumiesten kanssa, Puljujärvi viittaa ketjukavereihinsa Sakari Manniseen ja Markus Granlundiin.
– Olen pystynyt taas nauttimaan jääkiekosta ihan kunnolla.
Puljujärven alkukauden tilastoissa huomionarvoista on syöttöpisteiden paljous.
Onko hänestä kuoriutunut maisemanvaihdon myötä pelintekijä?
– Nyt se on mennyt noin. Muut jätkät ovat tehneet maaleja, mutta minulle se ei ole vielä oikein maistunut, Puljujärvi naurahtaa ja viittaa tehopistesaldoonsa 1+10.
– Saa nähdä, miten tämä tästä jatkuu. Tärkeintä olisi pystyä pitämään tätä hyvää tasoa yllä myös kauden edetessä, ja siihen tietysti pyrinkin.
Puljujärven kausi on alkanut vahvasti. Kuva: Giuseppe Velletri / SPP/AOP
Viime vuosina Pohjois-Amerikassa Puljujärvi pelasi pääosin alempien hyökkäysketjujen rikkovassa roolissa. Vastuu jäi etenkin NHL:ssä vähiin.
Tällä taustalla ei ole selviö, että kiekollinen peli loksahtaisi kohdilleen ja itseluottamus löytyisi heti roolimuutoksen jälkeen. Alkukauden perusteella Puljujärvi näyttää siinä onnistuneen.
– Joo, ei tuollainen muutos todellakaan aina käy helposti. Sitä minä tässä työstänkin edelleen koko ajan, että se vanha Jesse löytyy ja pysyy, Puljujärvi sanoo.
Alku on ollut lupaava. Puljujärvi on saanut uralleen uutta nostetta Sveitsin kaukaloissa, jotka ovat kooltaan isompia kuin Pohjois-Amerikassa. Se tarkoittaa, että tilaa ja aikaa on kiekon kanssa enemmän, eikä peli ole niin fyysistä.
– Ison kaukalon peli sopii minulle hyvin. Pääsen nyt pelaamaan omilla vahvuuksillani, kun pystyn entistä paremmin käyttämään ison jään luisteluani. Täällä ei tarvitse tehdä niin paljon ”stop&startia” kuin NHL:ssä, Puljujärvi pohtii.
– Saan nyt olla entistä enemmän kiekon kanssa ja pelata isoja minuutteja, joten toivottavasti sen myötä myös kehityn.
Puljujärvi lähti aikoinaan Pohjois-Amerikkaan huippulupauksena. Suuntana oli Edmonton Oilers, joka varasi hänet vuonna 2016 NHL:n varaustilaisuuden neljäntenä pelaajana.
Todellinen läpimurto kirkkaissa valoissa on kuitenkin jäänyt tekemättä, ainakin toistaiseksi.
– NHL:ssä taso oli niin kova, etten pystynyt olemaan siellä mikään piste per peli -äijä. En ehkä ole ihan täydellinen pelaaja nelosketjuunkaan, ja kun en pelannut siellä myöskään alivoimaa, minuutit jäivät vähiin. Roolia ei oikein enää löytynyt, ja siksi olen nyt täällä, Puljujärvi tuumii.
– Tällä hetkellä olen kuitenkin tosi sinut näiden asioiden kanssa.
Puljujärvi asuu Sveitsissä yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Pariskunnan arkea ilostuttaa myös Jaffa-niminen koira.
– Olen viihtynyt täällä myös kaukalon ulkopuolella, ja kelitkin ovat olleet hyvät. Amerikassa piti aina kulkea autolla, mutta täällä pääsee pyörällä joka paikkaan, kun kaikki on melko lähellä. Tykkään siitä. Täällä on myös mukavia puistoja, joissa käymme Jaffan kanssa ulkoilemassa, Puljujärvi kertoo.
– Ruoka on Sveitsissä aika kallista. Ja kun on tällainen isokokoinen jätkä, pitää syödä ihan hirveästi, joten siihen menee rahaa.
Genève-Servetten riveissä pelaa suomalaisista myös puolustaja Vili Saarijärvi. Hän on Puljujärven, Mannisen ja Granlundin tavoin lähtöisin Pohjois-Suomesta.
– Kyllähän me tällä porukalla aika lailla Oulun murteella vedämme, vaikka Make (Granlund) onkin nykyään jo melko helsinkiläinen.
Puljujärven sopimus Genève-Servetten kanssa kattaa myös ensi kauden.
– Olen alle kolmikymppinen, joten haluan pitää itselläni sen mahdollisuuden, että saisin vielä joskus pelata NHL:ssä.
Puljujärvi tietää, mikä edistäisi tavoitteen toteutumista.
– Ison roolin myötä haluan kehittyä entistä kokonaisvaltaisemmaksi pelaajaksi, jotta sauma NHL:ään vielä jossain vaiheessa aukeaisi.
– Tällä hetkellä minun on kuitenkin todella hyvä olla täällä.