Tasavallan presidentti Alexander Stubb uskoo Donald Trumpin lähettäneen tiistaisella julkaisullaan vahvan viestin Venäjälle.

Tiistaisessa Truth Social -julkaisussaan Trump muun muassa kehui Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyiä, ryöpytti Venäjää päämäärättömästä sodankäynnistä ja arveli Ukrainan voivan voittaa kaikki menettämänsä alueet takaisin.

Washington Post -lehti kysyi Stubbilta YK:n yleiskokouksen yhteydessä, yllättyikö tämä Trumpin ”retorisesta käänteestä”. Stubb kehotti olemaan aliarvioimatta Trumpin kykyä neuvotella sopimuksesta.

– Hän yritti ensin porkkanaa Venäjän ja (presidentti Vladimir) Putinin kanssa, mikä kulminoitui Alaskan huippukokoukseen. Mutta, kun presidentti ei saanut mieleisiään tuloksia, eli Venäjää neuvottelupöytään ja loppua viattomien siviilien tappamiselle, hän palasi kepin kanssa. Ja nyt Kremlin pitäisi, ja luultavasti tulee, herätä siihen, että presidentti Trumpin kärsivällisyys on lopussa, Stubb sanoo.

Stubb sanoi WP:lle olevansa ”varovaisen realistinen” rauhanneuvotteluiden suhteen. Hänen mukaansa on tärkeä muistaa, että Ukraina on tällä hetkellä paremmassa tilanteessa kuin Trumpin astuessa valtaan tammikuussa.

WP muistutti Stubbia hänen lähentyvästä suhteestaan Trumpiin ja hänen rooliinsa välittäjänä Valkoisen talon ja Euroopan välillä. Stubb sanoi, ettei halua ”paisutella rooliaan” ja olevansa kiitollinen mahdollisuudestaan kommunikoida ”maailman voimakkaimman presidentin kanssa”.