Israel herättää niin suuria tunteita, että äänestyksen järjestäminen on välttämätöntä, kirjoittaa viisutoimittaja Ville Vedenpää.

Avaa kuvien katselu
Euroviisut täyttää ensi vuonna 70 vuotta. Viime vuoden viisut järjestettiin Baselissa Sveitsissä. Kuva: Fabrice Coffrini / AFP
Israelin osallistuminen ensi vuoden Euroviisuihin on nostattanut tunteita poikkeuksellisen paljon jo nyt, vaikka ensi vuoden kisaan on aikaa yli kahdeksan kuukautta.
Euroopan yleisradiounioni EBU reagoi tulehtuneeseen tilanteeseen ilmoittamalla järjestävänsä äänestyksen Israelin osallistumisesta kilpailuun. Äänestys pidetään etäkokouksessa marraskuun alussa.
EBU:n puheenjohtajan Delphine Ernotte Cuncin mukaan järjestö ei ole koskaan kohdannut näin kahtia jakavaa tilannetta ja sen takia tarvitaan laajempaa demokraattista pohjaa.
Päätös äänestyksen järjestämisestä osoittaa sen, että Euroviisut on kriisissä. Israelin osallistuminen on kuohuttanut ja EBU ei ole pystynyt neuvottelemaan kaikille sopivaa ratkaisua. Jotta Israel-kysymyksessä päästään jonkinlaiseen lopputulokseen, EBUlle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin järjestää äänestys.
Israelille on saatettu ehdottaa mahdollisuutta jättäytyä pois viisuista vuodeksi, että tilanne rauhoittuisi. Mutta se ei tietenkään ole maalle vaihtoehto, sillä se haluaa olla esillä kansainvälisellä näyttämöllä.
Israelin mukana oleminen viisuissa on herättänyt tunteita jo pari vuotta. Gazan sota on kuitenkin pahentunut tämän vuoden aikana niin paljon, että tietty raja on ylittynyt. Yhä useamman mielestä Israelia ei voida hyväksyä mukaan Euroviisuihin sen toteuttaman kansanmurhan takia.
Tässä vaiheessa muutama maa on ilmoittanut jäävänsä pois kisasta, jos Israel on mukana. Ne ovat Irlanti, Alankomaat, Slovenia ja Espanja. Todennäköisesti näin tekisivät myös Islanti ja Belgia.
On myös maita, jotka saattavat vetäytyä kisasta, jos Israel suljetaan pois. Oletettavasti sellainen olisi ainakin Saksa historiansa takia.
Todennäköisesti Israelin osallistumista puoltaa myös Euroviisuja isännöivä Itävalta, koska sen täytyy ottaa vastaan kaikki kisaan osallistuvat maat.
Neutraalilla linjalla kulkevat puolestaan Norja ja Tanska. Ne ovat ilmoittaneet, etteivät aio boikotoida viisuja, mutta haluavat käydä keskustelua Israelin osallistumisesta ja Euroviisujen säännöistä.
Suomen kanta ei ole vielä tiedossa. Ylen johdossa aiotaan käydä keskustelua ennen EBUn kokousta. Ylen Kulttuuri ja asia -yksikön vastaava päätoimittaja Johanna Törn-Mangs sanoo, että tulevaan äänestyspäätökseen ei vaikuta esimerkiksi Suomen valtion kanta Gazan tilanteesta.
Yleisradioilla tuli mitta täyteen
Taideyliopiston vieraileva tutkija Janne Mäkelä yllättyi EBUn päätöksestä järjestää äänestys, koska aikaisemmin sellaista ei ole tehty.
Hän uskoo, että parit viime kisat ovat olleet monelle yleisradioyhtiölle ja etenkin artisteille traumatisoivia, ja mitta on tullut täyteen. Yhtiöt ovat alkaneet haastamaan EBUa, kun tämä ei ole pariin vuoteen tehnyt Israelin kanssa mitään.
Mäkelän mukaan EBU on alkanut näyttää nössöltä, mikä häiritsee myös EBUa itseään. Tilanne on ajautunut sellaiseen umpikujaan, että ainoana vaihtoehtona on äänestys.
Myös muutamien maiden, ja etenkin ison rahoittajamaan Espanjan, uhkaus vetäytyä kisasta on sen verran rankka, ettei EBU voi sitä sivuuttaa.
Euroviisujen järjestämisessä painaa myös raha
Euroviisujen järjestäminen on kallista, joten EBU on varmasti huolissaan myös taloudesta.
Mikäli maita alkaa jättäytyä pois, osallistumismaksut vähenevät. Jos osallistuvien maiden täytyy maksaa enemmän, se voi olla taas liikaa joillekin maille. Jo nyt muutamat Itä-Euroopan maat kuten Pohjois-Makedonia ja Bulgaria ovat jättäytyneet pois, koska kisat ovat niille liian kalliit.
Mielenkiintoista on myös se, että Euroviisujen virallisena sponsorina jatkaa kosmetiikkayhtiö Moroccanoil, jolla on vahva Israel-kytkös.
Jotta Israel suljettaisiin Euroviisuista pois, siihen tarvitaan äänestyksessä enemmistö maista. Vielä ei ole selvää riittääkö siihen yli puolet vai 75 prosenttia, koska tällaista äänestystä ei ole aikaisemmin järjestetty.
Äänestyksen lopputulosta on vaikea ennakoida. Ratkaisevassa asemassa saattavat olla Itä-Euroopan maat jo pelkästään siksi, että niitä on määrällisesti paljon.
Mäkelä uskoo, että äänestyksen jälkeinen likapyykki on nähtävissä jo nyt. Kaikkia miellyttävää tulosta ei tule ja kisojen boikotoimista on luvassa.
Mäkelä ennustaa, että ensi kevään Euroviisut ovat osallistujamäärältään huomattavasti pienemmät kuin aikaisemmin. Luvassa on siis suurella todennäköisyydellä tynkäviisut.
Kävipä EBUn äänestyksessä miten tahansa, keväällä päästään nauttimaan musiikista ainakin Suomessa. Uuden Musiikin Kilpailu järjestetään joka tapauksessa. Lähteekö voittaja edustamaan maatamme Euroviisuihin, sitä ei tiedä tässä vaiheessa kukaan.