Viikonloppuna Suomessa nautiskellaan lähestulkoon kesäisistä keleistä.

Sulkukorkeapaine vaikuttaa nyt Suomessa asti Pete Anikari

Viikko vaihtuu Suomessa korkeapainesäässä eli poutaisena, kertoo Foreca. Päivälämpötilat ovat 10 ja 17 asteen välillä. Poutainen sää voi jatkua pitkälle ensi viikon puolelle.

Läpi maan koetaan lisäksi öisin paikoin sumua ja hallaa. Lapissa on odotettavissa paikoin vesisateita perjantaina ja lauantain aluksi.

Edessä on pitempi laajalti poutainen jakso ja melko lämmintä syyssäätä. Pitkän poutajakson takana on Pohjois-Euroopan sulkukorkeapaine.

– Pohjois-Euroopan sulkukorkeapaine vaikuttaa nyt Suomessa asti. Sulkukorkeapaine on pitkäkestoinen, laaja ja hidasliikkeinen korkeapaine. Matalapaineet kiertävät sen vieritse, ja sää pysyy korkeapaineen alueella poutaisena, kertoo Forecan meteorologi Anna Latvala.

Forecan mukaan sulkukorkeapaine lukitseekin Suomen sään. Sen ansiosta Suomessa nähdään pitkällinen poutajakso.

Sää on lähiaikoina myös heikkotuulista.

– Tulossa on seesteisiä syyspäiviä. Pikku hiljaa perjantain ja viikonlopun aikana Suomeen leviää lännestä yhä lämpimämpää ilmamassaa. Päivälämpötila on varsinkin maan pohjoisosassa tavanomaista korkeampi. Öisin muodostuvan sumun tai sumupilven hälveneminen voi kuitenkin kestää pitkään, rippeitä sumupilvestä voi olla taivaalla päivälläkin.

IL Paras Sää - Säätiedot ja sääennusteet