Näyttelijä Esa Saario on kuollut. Asiasta kertoo Suomen Kansallisteatteri Facebook-sivullaan. Julkaisusta uutisoi Ilta-Sanomat.

Arkistovideo: Esko Roine kertoo näyttelijän työstä

Esa oli kuollessaan 93-vuotias. Hän oli naimisissa Anja Ahtilan kanssa.

Esa tuli tutuksi esimerkiksi rooleistaan elokuvissa Täällä Pohjantähden alla (1968) sekä Akseli ja Elina (1970). Lisäksi hän on esiintynyt Disney-animaatioelokuvien Pienen merenneidon kuningas Tritonin sekä Leijonakuninkaan Mufasan ääninä.

– Pitkän uran teatterissa ja elokuvissa tehnyt näyttelijä oli kiinnitettynä Kansallisteatteriin vuosina 1958–1997. Pelkästään kotiteatterissaan hänellä oli yli sata roolityötä klassikkotulkinnoista lastennäytelmiin ja moderneista draamoista laulu- ja lausuntaesityksiin, Kansallisteatterin julkaisussa kerrotaan näyttelijän kunnioitettavasta urasta.

– Kansallisteatteri muistaa Esa Saariota lämmöllä ja ottaa osaa omaisten suruun. 

Arkistokuva: Esa Saario (oik.) ja Aarre Karen vuonna 2007.

Arkistokuva: Esa Saario (oik.) ja Aarre Karen vuonna 2007.
Pasi Murto