Dokumentti kertoo mustakarhujen kulttuurihistoriasta, mutta pääpaino on kansallispuistossa asustelevien karhujen seuraamisessa.

Avara luonto: Amerikan mustakarhu -luontodokumentin alkukuvat saattavat hätkähdyttää: tuossahan mustakarhuemo poikasineen askeltaa autotien poikki, vain metrien päässä turisteista. Kansallispuiston eläimet lienevät kovin tottuneita ihmisiin.

Mutta kyllähän mustakarhut ovat myös tappaneet ihmisiä? Jo vain, ohjelma kertoo myöhemmin arvioidun lukumääränkin. Vaan suosittujahan eläimiä mustakarhut silti ovat, ”valloittavan suloisia”, kuten selostajakin sanailee pennuista.

Dokumentti muistaa lajin kuuluisat fiktiiviset hahmot. Lontoolaiseen eläintarhaan päätynyt entinen kanadalaissotilaiden maskotti innoitti luomaan satujen Nalle Puhin, presidentti Rooseveltin metsästysretki johti teddy-karhun keksimiseen. Muistamme myös lastenpiirrettyjen Yogi-karhun, joka nimenomaan touhusi kansallispuiston turistien parissa.

Ohjelman pääpaino on kuitenkin luonnossa – tai kansallispuistossa – asustelevien mustakarhujen ja niiden elämänmenon seuraamisessa. Taitavana kiipeilijänä eläin löytää turvan puista, joissa se myös osaa torkkua. Vihollisina huomioidaan kojootit ja metsäpalot.

Avara luonto: Amerikan mustakarhu, lauantai 27.9. klo 18.45, TV1

Lue myös: Avara luonto -dokumentti kulkee kauriiden mukana vuoden läpi