Yhdysvallat|Päätöksen myötä Kimmelin viime viikolla hyllytetty ohjelma näkyy jälleen muun muassa Washingtonissa ja Nashvillessä.
Yhdysvaltalaisen televisiokanavan ABC:n paikalliskanavien suuromistajat Sinclair ja Nextar ilmoittivat Suomen aikaa perjantai-iltana palauttavansa Jimmy Kimmel Live -ohjelman kanavilleen.
Ensimmäisenä asiasta ilmoitti Sinclair, jonka päätöstä Nextar seurasi muutamaa tuntia myöhemmin. Sinclair omistaa noin 40 ABC-paikallisasemaa, Nextar noin 30.
Päätösten myötä juontaja-koomikko Jimmy Kimmelin ohjelma näkyy jälleen esimerkiksi Nashvillen, Seattlen ja Washingtonin suurkaupungeissa, CNN kuvailee.
”Päätöksemme hyllyttää tämä ohjelma tehtiin riippumattomasti mistään hallituksen vaikutuksesta tai toimista”, Sinclair kommentoi. Myös Nextar julkaisi samansuuntaisen lausunnon.
ABC hyllytti Kimmelin ohjelman väliaikaisesti viime viikolla, kun tämä oli kommentoinut oikeistovaikuttaja Charlie Kirkin kuolemaa.
Kimmel sanoi, että ”maga-jengi” yrittää esittää Kirkin ampujan ”jonakin muuna kuin yhtenä heistä”.
Yhdysvaltain telehallintovirasto FCC:n puheenjohtaja Brendan Carr uhkaili ABC:ta Kimmelin Kirk-kommenttien jälkeen.
ABC:n omistava Disney päätti lopettaa ohjelman keskeytyksen tällä viikolla.
Sinclair taas pyysi viime viikolla Kimmeliä pyytämään Kirkin perheeltä anteeksi ja tekemään lahjoituksen Kirkin perustamalle konservatiiviselle Turning Point USA -järjestölle.
Kimmel palasi ruutuun tällä viikolla ääni särkyen. Hän sanoi, ettei hänen tarkoituksenaan ollut vähätellä nuoren miehen murhaa.
”Hän oli sairas ihminen, joka ajatteli, että väkivalta on ratkaisu, vaikka se ei ole”, Kimmel kuvaili Kirkin ampujaa.
”Tämä show ei ole tärkeä. Tärkeää on se, että saamme elää maassa, joka sallii tällaiset show’t”, Kimmel jatkoi.