Helsingin Siltamäeltä lähtöisin olevasta Vesa Vasarasta, 49, ei tullut motocrosskuskia.
Vaikka Vesa Vesara ihailikin aikoinaan aikansa motocrossin MM-mitalisteja Ismo ja Pekka Vehkosta Vantaan Ruskeasuolla, hänestä tuli menestynyt jalkapalloilija ja valmentaja.
Vasara tunnetaan nykyisin Turun Interin päävalmentajana, joka on vienyt joukkueensa tällä kaudella taas pitkästä aikaa mukaan Veikkausliigan mestaruustaistoon.
Pelaajana Vasaran moni muistaa yhä miehenä, joka ujutti HJK:n historiallisesti Mestarien liigan lohkovaiheeseen, kun hän puski jatkopelit varmistaneen maalin ranskalaista Metziä vastaan.
Veikkausliigaa on kahdeksan kierrosta jäljellä, ja Vasaran Inter menetti edellisellä kierroksella pitkäaikaisen piikkipaikansa Ilvekselle jäätyään HJK:n kanssa kotonaan 0–0-tasapeliin.
Inter on silti iskuetäisyydellä, kun joukkue kohtaa lauantaina myös kärkikahinoissa mukana olevan SJK:n vieraissa.
– Paljon ehtii vielä kauden aikana tapahtua, ja tapahtuukin. Varmasti tulee vielä ristiin pelaamista. Myös loukkaantumiset ja pelikiellot voivat vaikuttaa. On hyvä, että on faneja ja mediaa, jotka voivat spekuloida asetelmaa. On hyvä, jos kiinnostutaan, hän sanoo.
– Meidän, jotka teemme työn, on turha kuitenkaan miettiä liikaa etukäteen. Mahdollisuudet ovat totta kai hyvät, rauhallisena miehenä tunnettu Vasara jatkoi perjantaina Kupittaan stadionilla.
Interin seuraava vastustaja SJK on jo mestaruustaistelussa hieman takamatkalla, mutta Vasara ei laske Seinäjoen ylpeyttä pois pelistä.
– Kannattaa yhä muistaa, että SJK pelaa edelleen mestaruudesta siinä kuin muutkin kärkiporukat. Tässähän pelataan sitä paitsi myös europaikoista. Panosta riittää kaikille.
– SJK on monipuolisesti hyökkäävä vastustaja. Heidän isoimmat haasteensa tuntuvat olevan puolustuspelaamisessa. SJK:n maaliero kahdessa viimeisessä ottelussaan on 5–6.
Vähiten takaiskuja
Vesa Vasaran Interin puolustaa hyökkäyksen avulla. Matti Raivio / AOP
Inter on puolestaan ollut Veikkausliigan kärkiporukoista vähiten takaiskuja päästänyt joukkue, joten vanha sanonta siitä, että mestaruuksia voitetaan nimenomaan puolustamalla, voisi päteä tällä kertaa nimenomaan Interiin.
– Puolustus- ja hyökkäyspelaaminen kuuluvat olennaisesti yhteen. Jos hyökkää hyvin, on yleensä vähemmän puolustettavaa. Vaikka olemme päästäneet maaleja ehkä vähemmän kuin muut joukkueet, ei se johdu siitä, että olisimme jotenkin passiivisia.
– Olemme onnistuneet puolustamaan vähän korkeammalta. Ajatus on ollut se, että rohkealla puolustamisella peliä pelataan pääasiassa muualla kuin meidän boksissamme. Ajatus on aktiivisessa prässissä, jossa paineistetaan vastustajan pallollista pelaajaa. Siinä yhteistyön pitää onnistua pelaajiltamme koko ajan.
Interin hyökkäyspeli on nopeaa, mutta tällä hetkellä on kysymysmerkkejäkin, kun Axel Kouame kaupattiin AIK:hon ja Loic Essomba sai pahan tällin runkosarjan päätöskierroksen VPS-ottelussa.
– Axel oli tietysti tärkeä pelaaja meille. Loic on ollut myös tehokas. Olemme silti pystyneet luomaan ilman heitäkin tarpeeksi uhkaa vastustajillemme, Vasara sanoo.
– HJK:ta vastaan emme olleet tietenkään tehokkaita, mutta parempia maalipaikkoja sentään loimme. Edelleenkin meillä on tarpeeksi hyvät pelaajat siihen, että pystymme taistelemaan voitosta ihan jokaisessa pelissä.
Pyyhe ei lentänyt kehään
Joissakin yhteyksissä väitettiin, että Inter heitti mestaruustaistelussa pyyhkeen kehään, kun Kouame myytiin.
Vasaran mukaan myyntipäätökseen ei kuitenkaan vaikuttanut se, että Kouamella olisi ollut sopimuksessaan ulkomaanpykälä, joka olisi pakottanut Interin myymään.
– Ei pitäisi olla tämä myynti kiinni mistään ulkomaanpykälästä. Tällaisissa kohtaavat aina seuran toive ja pelaajan toive sekä ostavan seuran toive.
– Tällä kertaa päästiin sopuun ja siirto tapahtui. Korvaus mahdollistaa seuramme toiminnan laadun parantamisen. Tavoitteenamme on nyt olla parempia ilman Axelia kuin Axelin kanssa.
Jatkodiili
Interin päävalmentaja Vesa Vasara sai keltaisen kortin elokussa ottelussa HJK:ta vastaan. Matti Raivio / AOP
Kesän aikana päävalmentaja Vasaraakin oltiin viemässä HJK:n seuraavaksi päävalmentajaksi, mutta elokuussa hän teki jatkosopimuksen Interin kanssa aina vuoden 2027 loppuun asti.
– Olen ollut Interissä tyytyväinen siihen, miten teemme täällä työtä: seurajohto, urheilujohto, valmennustiimi ja pelaajat. On olemassa isoja strategisia asioita, joita haluamme muuttaa yhä paremmaksi.
– Mielipiteitäni seurassa kuunnellaan. Se on tärkeää, vaikka en olekaan tekemässä kaikkea. Luottamus molempiin suuntiin on olemassa, joten ei ole syytä lähteä pois. On hyvin motivoivaa ja palkitsevaa tehdä töitä.
Vasaran kemiläistaustainen vaimo ja teini-ikäiset tyttäret asuvat yhä Vantaalla, joten kilometrejä tulee paljon, vaikka hänellä on asunto Turussakin.
– Tyttäreni ovat koulussa pääkaupunkiseudulla ja vaimo töissä siellä, mutta olen saanut kotoani hyvin tukea. Perhe elää vahvasti tässä mukana, Vasara kertoo.
– Kuljen paljon yhdessä Espoossa asuvan maalivahtivalmentajamme Miika Salmen kanssa. Pari kertaa viikossa ajelemme Vantaan ja Turun väliä. Perheelle iso kiitos. Kotonani yritän olla tietysti hyvin läsnä perheeni elämässä.
Joukkue ensin
Ennen Vasaran aikakautta Inter oli profiloitunut eräänlaiseksi boheemijoukkueeksi, jossa oli usein suuria pelaajapersoonallisuuksia, kuten Tero Forss, Samuli Lindelöf, Timo Furuholm ja Petteri Forsell. Nykyään Inter on ennen kaikkea joukkue.
– Pidän Interin arvoista, joissa avoimuus ja kansainvälisyys korostuvat. Se näkyy jo Interin perustamisideologiassa. Taustoista riippumatta se on ollut aina Interin peruskivi. Se näkyy sekä seuran historiassa että todennäköisesti myös seuran tulevaisuudessa.
– Erilaisia persoonia aina tarvitaan, kunhan työnteko on keskiössä. Nytkin meillä on afrikkalaisia ja suomalaisia pelaajia, joista jokainen on sitoutunut täysin yhteiseen tekemiseemme. Jos joukkue tulee ensin, tervetuloa kaikenlaiset ihmiset joukkueeseemme.
Tuottoa kehiin
Jatkosopimuksensa vuoksi Vasara voikin nyt rakentaa Interin tulevaisuutta vähän pidemmälle.
– Interissä on aina olemassa Håkans-yhtiön vahva tuki, jossa Stefanin [Håkans] pojanpojat ovat nyt laivan kapteeneita. Heidän tavoitteenaan on saada myös urheilupuolelta tuottoja. Olen samaa mieltä. Siihen tarvitaan olosuhteet, kuten kunnon stadion. Minun osa-alueeltani rahaa voi syntyä lähinnä joko pelaajamyynneistä ja menestymisestä, jolloin pääsemme europeleihin.
– Samalla pitää muistaa yhteisön kasvattaminen, ihmisiä peleihin enemmän. Haluankin olla tässä mukana nimenomaan siksi, että saisimme Suomeen vakavaraisempia ja tuottoa tekeviä urheiluseuroja.
Interiläisyys
Seuran alkuvaiheissa Interin identiteetti rakentui useasti niin sanottuun anti-tepsiläisyyteen, mutta nuoremmassa polvessa on kasvettu ennen kaikkea interiläisyyteen, eikä naapuri-TPS määrittele enää identiteettiä.
– En ole kokenut minkäänlaista sisäänpäin lämpiävyyttä, ehkä se on enemmänkin sitten Tepsin juttu. Vastakkainasettelua seurojen välillä varmasti yhä on, mutta se ei ole pahasta, kunhan ei vedetä sitä väärille raiteille, Vasara sanoo.
– Vastakkainasettelu tuottaa molemmille hyvää. Olisikin ihan hyvä juttu, jos Veikkausliigassa olisi yhä kaksi turkulaista joukkuetta.
Legendaarinen maali
HJK:n Toni Kuivasto (oik.), Jari Ilola, Hannu Tihinen ja Vesa Vasara (toinen oik.) tuulettavat maalia Olympiastadionilla vuonna 1998 Uefa-cupissa armenialaista Shirakia vastaan. John Palmen
Mutta palataanpa vielä jutun lopussa Metzin karsintailtaan syksyllä 1998.
Millaisia muistoja maali herättää?
– Elämä saattaa aina välillä yllättää. Minulla ei ollut silloin Metzissä juuri se paras hetki jalkapalloilullisesti, ja se oli elämässäni muutenkin muutoksen aikaa. Silloin kuitenkin vaihdosta sisään ja huippuonnistuminen, euforinen hetki. Edelleen yritämme tuonaikaisen joukkueen kanssa tasaisin väliajoin tavata.
Joka tapauksessa Vasara on yhä niitä perin harvoja suomalaisia, joka on pelannut Mestarien liigaa suomalaisseurassa, mutta hän ei ole HJK:n kasvatti, vaan hän siirtyi aikoinaan kasvattajaseurastaan Malmin Palloseurasta vasta 17-vuotiaana eteenpäin.
Ensi kaudella hänen veljensä Jussi Vasara muuten valmentaa MPS:aa.