Suomen Yrittäjänaiset on valinnut vuoden 2025 valtakunnalliseksi yrittäjänaiseksi turkulaisen ohjelmistoyritys Tehden Oy:n perustajan Heli Nykäsen. Hän toimii yrittäjänä miesvaltaisella alalla ja pitää yhtenä tärkeimmistä arvoistaan sitä, että Tehdenin ohjelmistot valmistetaan suomalaisella työllä.
”Ihan mahtavat fiilikset! On hienoa, että tällaisia tunnustuksia jaetaan. Ne voivat rohkaista aloittelevia yrittäjiä, erityisesti niitä, jotka toimivat naisyrittäjille epätyypillisillä aloilla tai haluavat kasvattaa yritystään työllistämisen kautta”, sanoo Heli Nykänen, joka on alusta alkaen pyörittänyt yritystään yhdessä puolisonsa Teemu Juntusen kanssa.
Tehdenin tarina alkoi Turussa vuonna 2007, kun pariskunta havahtui kumpikin omassa työssään, että markkinoilta puuttui joustava ja kohtuuhintainen ohjelmisto, joka palvelisi myös pieniä yrityksiä.
Vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa yritys on kasvanut kahden hengen start-upista 50 osaajan työllistäjäksi. Vuonna 2011 Tehden sai Tekesiltä tuotekehityslainan, jonka turvin palkattiin kymmenen ohjelmistokehittäjää. Siitä alkoi määrätietoinen kasvu.
Työllistäminen on ollut keskeinen osa Tehdenin kasvua. Yrityksessä on alusta asti pidetty kiinni siitä, että kehitystyö tehdään Suomessa. Tehdenille on myönnetty Avainlippu merkiksi kotimaisuudesta.
”Ohjelmistoalan yrityksille tulee paljon tarjouksia ostaa kehitystä ulkomailta, mutta meille on ollut tärkeää, että työllistämme Suomessa”, Nykänen sanoo.
Vuoden Yrittäjänaisen palkinto myönnetään yrittäjälle, joka on tehnyt esimerkillistä ja uraauurtavaa työtä oman yrityksensä ja alansa kehittäjänä. Keskeisiä kriteerejä ovat myös kannattavasti ja menestyksellisesti hoidettu, terve ja hyvämaineinen yritys, näyttö erityisestä suunnitelmallisuudesta ja luovuudesta sekä positiivinen vaikutus paikkakunnan työllisyyteen tai palvelusektoriin.
Heli Nykäsen yhdessä puolisonsa kanssa perustama Tehden Oy on ollut edelläkävijä pilvipohjaisten ohjelmistojen kehittämisessä Suomessa. Yritys toi markkinoille maan ensimmäisen pilvipalveluna toimivan kassaohjelman jo vuonna 2013, jolloin pilvipalvelut olivat pk-yrityksille vielä vieras käsite. Tehdenin ratkaisut ovat mahdollistaneet pienille ja keskisuurille yrityksille helpon pääsyn digitaalisiin työkaluihin ilman suuria alkuinvestointeja.
Yrityksen kasvu kahden hengen start-upista 50 työntekijän työllistäjäksi on ollut määrätietoista ja vastuullista. Tehdenin asiakaskuntaan kuuluu noin 600 yritystä eri puolilta Suomea, muun muassa myymäläketjuja, kuntosaleja, liikuntakeskuksia, museoita ja erikoisliikkeitä. Yritys on tunnettu hyvästä työilmapiiristään ja arvoistaan, jotka tukevat työn ja perhe-elämän yhteensovittamista.
Vuoden Yrittäjänainen -kilpailun tuomaristo kiitti Nykästä rohkeudesta työllistää ja panostaa pitkäjänteisesti yrityksen kehittämiseen. Hänen valintaansa siivittivät myös Tehdenin vahva arvopohja, henkilöstön sitoutuminen ja yrityksen rooli kotimaisen ohjelmistoalan uudistajana. Tehdenissä on parhaillaan käynnissä kansainvälistymishanke, jonka tavoitteena on hakea kasvua myös Suomen ulkopuolelta.
”Osaavat tehdeniläiset ovat mahdollistaneet yrityksen kasvun. Tunnuslauseemme onkin Yhdessä Tehden!” kertoo Heli Nykänen, joka siirtyi lokakuussa 2024 toimitusjohtajan pallilta yrityksen hallituksen puheenjohtajaksi.
Nykänen on ollut mukana Suomen Yrittäjänaisten toiminnassa jo pitkään. Hänet valittiin Turun Yrittäjänaiseksi vuonna 2016.
Vuoden valtakunnallinen Yrittäjänainen palkittiin Lahdessa järjestetyillä valtakunnallisilla liittokokouspäivillä. Palkinnon myöntävät Suomen Yrittäjänaiset sekä LähiTapiola-ryhmä ja Työeläkeyhtiö Elo.
Tehden Oy
Toimiala: ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus
Perustamisvuosi: 2007
Henkilökunta: 50
Yhtiömuoto: osakeyhtiö
Omistus: perheyritys
Liikevaihto 2024: 3,8 milj. €
Lisätietoja:
Heli Nykänen, hallituksen puheenjohtaja
puh. 040 550 4255, [email protected]
Carita Orlando, toimitusjohtaja, Suomen Yrittäjänaiset
puh. 040 544 5519, [email protected]
Katja Rajala, puheenjohtaja, Suomen Yrittäjänaiset
puh. 050 505 4422, [email protected]
Pia Kanerva, kehityspäällikkö, LähiTapiola-ryhmä
puh. 040 507 3537, [email protected]