Maailma oli uudessa tilanteessa Holokaustin, Gulagin ja Hiroshiman jälkeen. Päähenkilöitä yhdistää omintakeinen filosofinen etsintä katastrofien jälkeisessä maailmassa. Perinteinen edistys varjopuolineen oli ollut osa syntyneitä katastrofeja, joten filosofiakin joutui etsimään uusia polkuja. Kun Theodor Adorno saa ystävältään ja työtoveriltaan Max Horkheimerilta lahjaksi Jean-Paul Sartren esseitä, hän ymmärtää sodasta selvinneen sukupolven haasteet ja kirjaa päiväkirjaansa: ”Tulevan työn pääpaino on tässä.”
Adorno ja Horkheimer kirjoittavat teoksen Valistuksen dialektiikka (1947/2008; suom. Veikko Pietilä) esipuheessa:
”Tavoitteemme ei itse asiassa ollut sen vähäisempi kuin tiedostaa, miksi ihmiskunta on todelliseen ihmisyyteen astumisen sijasta vajonnut uuteen raakalaisuuteen.//Ellei valistus ota pohtiakseen tätä taantumuspuoltaan, se sinetöi kohtalonsa.”
Valistuksen tuli tehdä filosofista itsereflektiota raunioituneessa maailmassa. (Tätä kirjoitettaessa Gazan kaupunkia jyrätään maan tasalle.)
* *
Nykyisyyden haamuja on Eilenbergerin filosofia-trilogian itsenäinen kolmas osa. Aiemmat osat Taikurien aika: Filosofian suuri vuosikymmen 1919–1029 (2018/2019; suom. Tommi Uschanov) ja Vapauden tuli: Filosofian pelastus synkkinä aikoina 1933–1943 (2020/2021; suom. Tommi Uschanov) olivat vaikuttavia lukukokemuksia. Palaan niihin usein. Taso pitää myös Nykyisyyden haamuissa.
Kustantaja Siltala on kiitettävästi huomioinut, että myös aiemmat osat ovat tilattavissa yksittäiskappaleina print-on-demand-periaatteella. Tommi Uschanovin suomennokset ovat sujuvuudessaan nautinnollista luettavaa ja hänellä on myös substanssi vahvasti hallussaan. Filosofi Tuomas Nevanlinna on lukenut teokset äänikirjoiksi.
Kirjoissaan Eilenberger lomittaa taitavalla kerronnan rytmityksellä, kiehtovin anekdootein ja näkemyksellisyydellä filosofien elämää ja ajattelua. Jokaisessa kirjassa tarkastellaan neljää filosofia, mutta sivuilla tulee vastaan lukuisia muita aikalaisia. Nykyisyyden haamujen aikajänne on neljä kertaa pitempi kuin muissa osissa. Teokset on suunnattu suurelle yleisölle. Silti ilman kohtuullisia pohjatietoja teksti saattaa olla vaarassa muuttua lukijan unilääkkeeksi.
Teokset eivät ole kokonaisesityksiä filosofien tuotannosta, vaan heidät sijoitetaan ajatuksineen keskelle aikakauden elämää. Nykyisyyden haamuissa esimerkiksi kuvataan kuinka Adornon ja Horkheimerin Valistuksen dialektiikan noustua kulttimaineeseen, kirjoittajia yritettiin vetää mukaan erilaiseen ”aktivismiin”, mutta he pidättäytyivät sellaisesta tiukasti.
Kiihkeimmille opiskelija-aktivisteille se oli liikaa. Vuonna 1969 Adorno astui luentosaliin ”Alas kätyriprofessori” -huutojen saattelemana ja opiskelijaneidot tanssahtelivat puolialastomina hänen ympärillään. Joku heistä antoi Adornolle poskisuudelmankin, jonka jälkeen Adorno keräsi romppeensa ja ryntäsi ulos salista.
Myöhemmin Adorno antaa haastattelun Spiegel-lehdelle ja korostaa väkivallattomuutta: ”Sellaisen käytännön, joka voi johtaa mihinkään mielekkääseen muutokseen, voin kuvitella yksinomaan väkivallattomaksi käytännöksi.”
Susan Sontag puolestaan lensi vuonna kesällä 1993 keskelle Jugoslavian sotaa, piiritettyyn Sarajevoon esittämään Beckettin Huomenna hän tulee -näytelmän amatöörinäyttelijöiden kanssa. Kirjassa käynti vain lähinnä mainitaan, mutta Frankfurter Rundschaun (13.9.2024) haastattelussa Eilenberger korostaa sen merkittävyyttä: ”Se oli yksi viimeisistä todella merkittävistä teoista, joissa älymystö käytti taidetta parantavana voimana.”
Eilenberger kirjoittaa, että kirjan päähenkilöitä yhdisti rohkeus ja ”eksistentiaalisen hukassa olemisen ja ahtauden tila”. Filosofisessa perinteessä toistuu vangittuna oleminen ahtaassa tilassa, kuten luolassa tai labyrintissa olo ja siitä ulos löytäminen. Ahtauden tunne on samaan aikaan henkilökohtaista, aikakauteen ja oppialaan liittyvää.
Eilenberger kuvaa päähenkilöidensä pyrkimystä labyrintista ulos vapauteen maailmassa, jossa kaikki välineellistetään ja rationalisoidaan, ja jossa vanhat ratkaisut ovat osa ongelmaa. Kirjan päähenkilöiden aikalainen kirjailija Pentti Saarikoski (1937–1983) kirjoitti kokoelmassa Tanssiinkutsu (1977): ”Ei ole vaikea löytää minotaurosta/vaikeampi on tuhota se/kaikkein vaikeinta on löytää labyrintista ulos.” Näinä aikoina labyrintin suuaukko ei ole ainakaan suurentunut.
Eilenberger kuvaa kohteitaan myös heikkouksineen, rosoisuuksia kaihtamatta. Esimerkiksi Theodor Adorno hankki työtoverinsa Max Horkheimerin kanssa rahoitusta heidän Yhteiskuntatutkimuksen instituutilleen tahoilta, jotka olivat heidän filosofiansa näkökulmasta kyseenalaisia, kuten muun muassa liittovaltion suojelupoliisilta ja Saksan armeijalta.
* *
Filosofian on ajatusten vuorovaikutusta, ei kilpailua tai ”paremmuutta”. Jos kuitenkin pitäisi valita teossarjan filosofeista yksi, joka on polttavan ajankohtainen, valitsisin Hannah Arendtin (1906–1975). Totalitaristiset ajatukset leviävät ja pahuus arkipäivästyy. Ne olivat hänen keskeisiä teemojaan.
Eilenberger on kertonut haastattelussa (Frankfurter Rundschau 13.9.2024), että teossarjaan ei ole tulossa lisää osia: ”Vuodet 1948–1984 olivat varmasti merkittävien uusien alkujen vuosia filosofiassa, enkä usko, että voimme puhua filosofian viimeisistä 40 vuodesta tällaisena ajanjaksona.” Ehkä näinkin, mutta jo käytännössä tällaiset kirjat edellyttävät kohtuullista ajallista etäisyyttä, jotta klassikkoja ehtii syntyä ja arkistomateriaalia tulee saataville.
Eilenbergerin teoksissaan esiin nostamat hahmot ovat eurooppalaisia tai amerikkalaisia. Muualtakin maailmasta saattaisi löytyä kiinnostavaa ajateltavaa. Näin esimerkiksi Julian Bagginin teoksessa Ajatteleva maailma: Filosofian maailmanhistoria (2018/2022; suom. Tapani Kilpeläinen). Myös Jussi Ahlrothin tuore Kirje Buddhalta: Länsimaisen filosofian buddhalainen historia (2025; lue Aila-Liisa Laurilan kirjoittama arvio) hakee näkökulmansa länsimaisen filosofian ulkopuolelta. Erityisen kiinnostavia aihepiirejä ovat mielestäni tällä hetkellä esimerkiksi tieteidenvälisyys, mielenfilosofian ja neurotieteen vuorovaikutus.
Toivottavasti Eilenberger jatkaa filosofia-teosten kirjoittamista jossain muodossa. Filosofisten siltojen rakennus laajemmin lukijoiden suuntaan on oma taituruuslajinsa ja sen Eilenberger suvereenisti taitaa. Tämän kaltaisia kirjoja ei ole liikaa. Myös brittiläinen Sarah Bakewell lomittaa ajattelua ja elämää vetävällä tyylillä esimerkiksi Montaigne-elämäkerrassa How to Live (2010) ja palkitussa teoksessaan At the Existentialist Café: Freedom, Being & Apricot coctails (2016).
Wolfram Eilenbergerin filosofia-trilogia on hieno kokonaisuus ja Nykyisyyden haamuja on sen komea päätös. Teossarja paitsi esittelee merkittäviä ajattelijoita, heidän elämäänsä ja aikakauttaan, myös auttaa lukijaa avartamaan ajatteluaan yhä kaoottisemmaksi muuttuvassa maailmassa. Parhaimmillaan kannustus rohkeaan omaehtoiseen ajatteluun tarttuu myös lukijaan.
Jari Paavonheimo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.