Venäjän miehittämä Zaporizhzhjan ydinvoimala on neljättä päivää ilman sähköjä, kertoo Ukrainan ulkoministeri Andri Sybiha viestipalvelu X:ssä.
Ukrainalaisministerin mukaan Euroopan suurimman ydinvoimalan sähkökatko on venäläisten aiheuttama.
Sähkökatkot ovat olleet yleisiä Venäjän hyökkäyssodan aikana taisteluiden etulinjan alueella sijaitsevassa voimalassa. Uutistoimisto AFP:n mukaan tuorein katko on kuitenkin toistaiseksi pisimpään jatkunut.
Venäjä puolestaan sanoo, että voimala on saanut varavirtaa tiistaista lähtien. Venäjä syytti Ukrainan iskeneen virtaverkkoon.
Voimalan venäläisten operoijien mukaan dieseliä oli varageneraattoreiden käyttöön riittävän paljon pitkäksi ajaksi. Venäjä ei kuitenkaan tarkentanut, kuinka pitkästä ajasta olisi kyse.
Voimalan reaktorit suljettiin Venäjän vallattua laitoksen vuonna 2022. Zaporizhzhja tarvitsee kuitenkin edelleen virtaa jäähdytys- ja turvajärjestelmien ylläpitoon, jotta reaktoreiden sulaminen voidaan estää.
Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA:n johtaja Rafael Grossi vieraili tällä viikolla Venäjällä. Grossi keskusteli Moskovassa presidentti Vladimir Putinin ja maan ydinenergiayhtiö Rosatomin edustajien kanssa Zaporizhzhjan ydinvoimalan tulevaisuudesta.
Ukrainan ulkoministeriö tuomitsi IAEA:n osallistumisen tapaamisiin, kertoo ukrainalaislehti Kyiv Independent. Ministeriön mukaan Venäjä käyttää järjestön johtoa oman propagandansa mukaisiin tarkoituksiin.
Zelenskyi: Ukraina sai Israelilta ilmatorjuntajärjestelmän
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoo maan saaneen Israelilta yhdysvaltalaisvalmisteisen Patriot-ilmatorjuntajärjestelmän kuukausi sitten. Presidentin mukaan syksyllä tulossa on vielä kaksi lisää.
Zelenskyi kertoi asiasta toimittajille palattuaan New Yorkista, jossa hän puhui YK:n yleiskokouksessa ja tapasi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja muita yhdysvaltalaispäättäjiä.
Toisin kuin Ukrainan länsimaiset liittolaiset, Israel ei asettanut Venäjälle pakotteita Venäjän vuoden 2022 suurhyökkäyksen jälkeen. Maiden välit ovat kuitenkin viilenneet, kun Venäjä on lähentynyt Iranin kanssa ja tuominnut Israelin sodan Gazassa. Länsimaiden mukaan Iran toimittaa drooneja, joita Venäjä käyttää Ukrainaan iskemiseen.
Ukraina on pyrkinyt vahvistamaan ilmapuolustustaan torjuakseen Venäjän jatkuvat drooni- ja ohjusiskut erityisesti nyt talven alla, sillä Venäjä on toistuvasti iskenyt muun muassa lämmitysinfrastruktuuriin.
Zelenskyin mukaan syys–lokakuussa Yhdysvaltojen ja Ukrainan delegaatiot järjestävät useita tapaamisia aseostoista. Zelenskyi viittasi ostoihin erilaisten ohjelmien kautta, mutta hän ei eritellyt, mistä rahoitus tulee.
Presidentiltä pyydettiin myös kommenttia uutisiin siitä, että Ukraina olisi pyytänyt Yhdysvalloilta pitkän kantaman Tomahawk-ohjuksia. Zelenskyi vastasi Ukrainan olevan valmis erillisiin sopimuksiin tietynlaisista aseista. Sen tarkemmin hän ei suostunut vastaamaan, vaan hän kutsui asiaa erittäin arkaluontoiseksi.
Zelenskyi sanoi Ukrainalla ja Yhdysvalloilla olevan nyt yhteinen ymmärrys siitä, mitä taistelukentällä todella tapahtuu ja millaista edistystä on mahdollista saada aikaan. Hän kertoi myös tapaamisen Trumpin kanssa olleen erittäin hyvä.