Jääkiekkoliigan kellarikerrokseen Ilveksen ja HIFK:n kaveriksi juuttuneen Pelicansin tappioputki venähti lauantaina kuuden ottelun mittaiseksi. Lahdesta pisteet kävi hakemassa SaiPan miehistö, joka otti voiton maalein 5–2.
SaiPa karkasi matkoihinsa jo kahdessa erässä johtaessaan toisella erätauolla 4–1. Kauden viidennen maalinsa pakkopelissä tehnyt Patrik Siikanen ja toisen toisen erän kahdesta osumastaan ylivoimalla tehnyt Henri Nikkanen saivat aikaan SaiPan alkukauden ylivoimamaaleihin 50 prosentin kasvun.
Lahtelaisyleisöä houkuteltiin halliin ilmaislipuilla, joita jaettiin iltapäivällä pelatussa FC Lahden Ykkösliigan jalkapallo-ottelussa. Hallissa katsojilta alkoi tulla palautetta kotijoukkueen pelaamisesta toisessa erässä. Kuuluttajan piti muistuttaa siitä, ettei jäälle saa heittää mitään.
Pelicans on tehnyt Liigassa vähiten (14) maaleja, kun samaan aikaan seurasta JYPiin täksi kaudeksi siirtynyt Leevi Tukiainen on mättänyt jyväskyläläisseurassa jo kahdeksan osumaa.