Lappeenrantalaisen Saimaan Helmen yrittäjänä toimiva Maria Ylä-Outinen, 49, ja ravintolapäällikkönä työskentelevä Heikki Ylä-Outinen, 42, ovat yhdessä niin töissä kuin kotona. Silti he pitävät huolen, että kaksi kertaa kuussa käydään myös kahdestaan treffeillä.

Tämä juttu on julkaistu Etelä-Saimaassa alun perin 25.1.2025.

Kun lappeenrantalaiset Maria ja Heikki Ylä-Outinen asettuvat haastattelun aluksi valokuviin, käy selväksi, että pariskunnan välillä on kemiaa.

Kahvila-ravintola Saimaan Helmen yrittäjä Maria, 49, ja paikan ravintolapäällikkönä työskentelevä Heikki, 42, viihtyvät yhdessä, vaikka kodin lisäksi toinen on tuttu näky myös työpaikalla.

Samassa työpaikassa he ovat olleet vuodesta 2017 alkaen. Silloin Maria otti vetovastuun Saimaan Helmestä hänen äitinsä Pirjo Väkiparran jäädessä eläkkeelle. Väkiparta oli perustanut yrityksen vuonna 2000. Maria oli ollut mukana työntekijänä vuodesta 2004 ja osakkaana vuodesta 2009 lähtien.