Arkisena aamupäivänä studio on melko tyhjä. Edellisen illan nauhoituksissa väkeä oli enemmän. Ymmärrettävää, harva saa töistään vapaata päästäkseen Kokkisota-ohjelman yleisöön.
Jaksoja kuvataan liukuhihnalla. Kuvausryhmän, juontaja Anni Ihamäen ja kokkien päivät ovat jopa kymmentuntisia. Yhtä puolen tunnin jaksoa kuvataan tehokkaasti noin puolitoista tuntia. Osuuksia ei voi kuvata ilman taukoja – pitäähän esimerkiksi annokset kuvata intensiivisen kokkauksen jälkeen huolella.
Kokkisota on ohjelma, josta unelmoidaan
Kokkisodassa sotiminen oli Ihamäen unelma, mutta hän ei osannut unelmoida juontajan pestistä.
”Halusin vieraaksi, vaikka ajattelin Sikke Sumarin olevan maailman onnekkain saadessaan maistaa niitä safkoja. Kysyin Sikeltä vinkkejä, mutta ei tässä voi hirveästi miettiä etukäteen. On vain heittäydyttävä”, Ihamäki kertoo.
Neljä ruokakirjaa julkaissut Ihamäki on intohimoinen kokki itsekin.
”Lempiruokani vaihtelee. Tykkään ruokaisista salaateista, joissa on paljon rakennetta, komponentteja ja makua, mutta myös ihana pihvi bearnaise-kastikkeella on överiherkullista.”
Ihamäki myöntää olevansa myös herkuttelija.
”En ole jälkkäreiden ystävä, mutta irtokarkit ovat paheeni, joita yritän vältellä. Olen päättänyt, etten syö kuvauksissa karkkia. Jos sen aloittaa, niin siitä ei tule loppua. Väsyneenä olisi helppo sortua, koska päivät ovat pitkiä.”
Vauhdikkaat kuvaukset
Katsojat istutetaan tiukasti vierekkäin, jotta televisiokatsojien illuusio ei särkyisi – puolityhjä katsomo ei saa näkyä katsojille.
Vieraat yllättävät myös meidät katsojat. Sami Sykkö ja Jorma Uotinen astuvat jääkaapeista jakson nauhoituksiin.
Odottelua on yllättävän paljon. Uotinen kääntyy tauolla juomaan pullostaan vettä, selkä yleisöön päin kuin samurai.
Katsojat seuraavat mielenkiinnolla samanaikaisesti kahden vauhdikkaan keittiön toimintaa. Televisiossa ei voi nähdä kaikkea, ja tietysti osuudet näytetään myös reippaasti lyhennettynä.
Kuinkahan hetkessä syntynyt huumori välittyy kotikatsomoihin? Uotinen antaa kokin toteuttaa suunnitelmansa ja keskittyy lähinnä läsnäoloon sekä tieltä poissa pysymiseen. Sykkö puolestaan on tullut voittamaan. Hän säntäilee keittiön ja Ihamäen haastattelujen välillä kuin kolibri.
Kokkisodassa kilpailijat tuovat mukanaan valitsemiaan raaka-aineita. Uotinen tietää, että raaka-aineilla ei ole väliä. Osallistujan tärkein tuominen on oma persoonansa.
”Kokkisota on aina, mutta varsinkin tähän maailman aikaan tarpeellinen hyvän mielen ohjelma. Kaikki ovat hyvällä mielellä, ja vieraatkin tulevat siihen hyvin mielellään.”
Tajunnanräjäyttävä kokemus
Ihamäki on hakenut aiemmin Kokkisodasta inspiraatiota katsojana, mutta oppinut nyt myös kuvauksissa paljon.
”Tänään Pipsa Hurmerinta näytti, miten tofusta tehdään majoneesia. Se oli tajunnanräjäyttävä kokemus.”
Ennen kuin kuvaukset ovat ohi, yleisön tehtävä on äänestää voittajasta. Se ei kuitenkaan jää viimeiseksi kuvatuksi materiaaliksi – ennen kuin ketään päästetään pois, kuvataan vielä jakson tv-mainoksia.
Ja me katsojat tiedämme iskun, jolloin pitää taputtaa.
Kokkisota, tiistaina 30.9. klo 20.00, Star Channel