Seiskan arkisto
Kirjailija-kuvataiteilija Katariina Souri tunnettiin vuonna 1995 kohujulkkis Kata Kärkkäisenä. Paljastuksia riitti.
Kolmekymmentä vuotta sitten, syksyllä 1995, 1988 julkaistut Playboy-alastonkuvat tulivat jälleen ajankohtaiseksi. Kuvat olivat ilmestyneet Iso-Britanniaan Playboy-tietokonepelin kuvituksiin ja Katan otoksia hehkutettiin parhaiksi satojen tyttöjen joukosta.
Muistatko, kuka on Suomen toinen Playboy-kasvo? Katso videolta, mitä Linda Lampenius vastaa Seiskan nopeisiin kysymyksiin:
Seiska uutisoi uudesta Playboy-käänteestä ja samalla Kata esitteli valokuva-albumiaan paljastusten kera. Hän muisteli etenkin lapsuuttaan ja nuoruuttaan.
– Varastin muilta barbivaatteita, häiriköin, söin karkkia ja sain aina jälki-istuntoa, Kata listasi Seiskalle.
Minna Katariinan eli Kata Kärkkäisen, nykyisen Katariina Sourin, elämässä on aina riittänyt kerrottavaa.
Seiskan arkisto
Usutti koiran lasten kimppuun
Nuorella Katalla oli huono näkö ja hän käytti silmälaseja. Kata kertoi myös käyneensä leikkauttamassa hörökorvansa 14-vuotiaana. Samoihin aikoihin Kata sai piilolinssit ja elämä muuttui.
– Kuuluin jengiin, joka teki aina kolttosia. Usutin meidän rottweilerin naapurin lasten kimppuun, Klaukkalassa koulunsa aloittanut Kata muisteli.
Katariina Souri
kotimaa
21.6. 18:00
Katariina Souri raivostui juhannusperinteistä: ”Tämä on patriarkaalista puppua!”
Katariina on tunnettu monitaituri, mutta lisäksi hänet tunnetaan kärkkäistä mielipiteistään. Aiemmin keväällä hän suuttui KAJ-yhtyeelle Bara Bada Bastu -kappaleesta.
Yhdysvaltain Playboyn kansikuva 1988 teki Katasta suomen kestojulkkiksen.
Playboy
Myös seurustelukuviot alkoivat varsin rajusti.
– Eka poikakaverini oli 19-vuotias ja hän oli Hyvinkään pahamaineisimpia jengiläisiä. Hänellä oli keltainen, korkeaperäinen Datsun, jonka ikkunalla oli karvanopat.
Varasti Amerikassa, selvänä häissä
Katan vauhti ei hiljentynyt vaihto-oppilaana Yhdysvaltojen Etelä-Dakotassa. Kata kertoi Seiskalle tehneensä kaikenlaista kiellettyä.
– Jäin kiinni myös huulipunan varastamisesta, mutta selvisin siitä hymyilemällä kauppiaalle. Sen jälkeen en ole varastanut mitään, Kata muisteli.
Kata vuosina 2002, 2005 ja 2006.
Seiskan arkisto
Vuonna 1995 Kata oli naimisissa kanssa. Häitä tanssittiin 1991.
– Olimme Johnnyn kanssa häissämme Merimelojien majalla ainoat selvät. En voinut juoda, koska olin raskaana.
Tähän päivään mennessä avioliittoja on kertynyt neljä. Kata eli nykyinen Katariina elää maatilallaan Sipoossa sinkkuna.
Katariina Souri
kotimaa
3.5. 17:00
Katariina Souri loukkaantui KAJ-yhtyeelle
Katariina Souri kirjoittaa pitkässä ja väkevässä kommentissaan metsäsuomalaisten kohtalosta 1500-luvulla.
Edustustyyliä 2022.
Seiskan arkisto
Oma sarja muutti suuntaa
Vuonna 1995 julkaistun haastattelun aikaan odotettiin Katan käsikirjoittaman Samppanjaa ja vaahtokarkkeja -sarjan alkua. Suosittu sarja muutti Katan julkisuuskuvaa. Mallista kasvoi menestynyt käsikirjoittaja, kirjailija ja kuvataiteilija.
Kata näyttelynsä avajaisissa 2023.
Seiskan arkisto
– Seuraavaksi haluan parisuhteen, kun olen ihan oikeasti vanha. Sellaisen loppuelämän suhteen. Yksin jääminen vanhana pelottaa, Kata myönsi Seiskalle kesällä 2024.
kotimaa
13.11.2024 09:45
Katariina Souri avautui Hesarissa Onlyfans-ilmiöstä – kärsii edelleen nuoruutensa Playboy-kuvista
Lähes 40 vuotta vanhat Playboy-kuvat aiheuttavat yhä hyökkäyksiä ja solvaamista Katariinaa kohtaan.