Stalkkeri tuomittiin vankeuteen.
Bianca Ingrosso on ollut mukana monessa televisio-ohjelmassa. AOP
38-vuotias ruotsalaismies tuomittiin elokuussa viideksi kuukaudeksi vankeuteen yrittäjä, somevaikuttaja Bianca Ingrosson vainoamisesta.
Mies valitti tuomiosta Svean hovioikeuteen viime maanantaina ja hän on nyt vapaalla jalalla.
Alunperin mies otettiin kiinni toukokuussa.
Mies oli käräjäoikeuden tuomion mukaan lähettänyt Ingrossolle ja tämän ystäville ja perheelle satoja viestejä Snapchatissa ja Instagramissa. Osa viesteistä oli vihamielisiä ja seksuaalisesti loukkaavia. 38-vuotias mies teki sosiaaliseen mediaan aina uusia tilejä, kun hänet estettiin. Kaikkiaan tilejä oli yli 40.
Tilanne paheni entisestään keväällä, kun mies hakeutui toistuvasti samoihin paikkoihin, joissa Ingrosso oli.
Eräänä päivänä mies odotti Ingrossoa tämän kotitalon edustalla kukkapuska kädessään. Ingrosso meni kotiinsa, eikä sanonut miehelle mitään, jolloin mies palasi autoonsa ja soitti tööttiä 40 minuuttia putkeen.
Mies päivysti myös kuusi tuntia Grand-hotellissa odottaen Ingrossoa. Mies odotti Ingrossoa tuntikausia myös tämän toimiston edustalla.
Ingrosson kosmetiikkamyymälä Caian avajaisia vietettiin viime keväänä. Mies oli seisonut liikkeen ulkopuolella koko sen ajan, kun liike oli avoinna.
Mies väitti olevansa Ingrosson poikaystävä, ja hän kosti, mikäli Ingrosso esimerkiksi tykkäsi jonkun toisen miehen Instagram-kuvasta.
Tällöin mies kanteli Ingrossosta tai tämän läheisistä Kuluttajavirastolle tai muulle virastolle. Mies myös uhkasi potkaista Ingrosson oven ja hän sanoi aikovansa pilata Ingrosson elämän psyykkisesti ja taloudellisesti.
– Mikäli aiot pysyä minua kiinnostavana, sinun pitää pysyä koskemattomana. Haluan olla ykkösvalintasi, en kolmosvalinta, mies sanoi Ingrossolle lähettämällään videolla.
Mies on kiistänyt kaikki rikokset.
”Paljon inhoa”
Ahdistelija on aiemmin tuomittu useista rikoksista, muun muassa useista pahoinpitelyistä ja parisuhdeväkivallasta. Mies on ollut myös vankilassa. Ingrosson ahdistelu alkoi, kun hän edellisen kerran pääsi vankilasta.
– Hän on aiheuttanut minulle paljon pelkoa, inhoa ja huolta siitä, että hän saattaa yhtäkkiä ilmestyä minne tahansa, Ingrosso sanoi oikeudenkäynnissä.
Ingrosso sanoi saavansa paljon epämiellyttäviä viestejä, ja hän on tottunut miehiin, jotka seuraavat häntä.
– Tämä mies on aivan eri tasolla. Hänen takiaan en ole voinut elää normaalia elämää viime kuukausina, Ingrosso sanoi viime kesäkuussa.
Pernilla Wahlgren ja Bianca Ingrosso. All Over Press
Wahlgrenin kulttuuriperheeseen kuuluva Bianca Ingrosso on yksi Pohjoismaiden vaikutusvaltaisimmista sosiaalisen median vaikuttajista. Hänellä on Instagramissa yli 1,4 miljoonaa seuraajaa.
Ingrossolla on myös oma kosmetiikkasarja Caia, ja hänet on nähty useissa televisio-ohjelmissa.
Suomalaisille hän on tullut tutuksi Pernilla Wahlgrenin maailma -televisio-ohjelmasta. Pernilla Wahlgren on Ingrosson äiti.
Wahlgren on tullut suomalaisille tutuksi viimeistään Allsång På Skansenin juontajana. Biancan pikkuveli Benjamin Ingrosso on puolestaan yksi Ruotsin suositummista laulajista. Heidän isovanhempansa Christina Schollin ja reilu vuosi sitten kuollut Hans Wahglren tekivät pitkän uran näyttelijöinä.
Lähteet: Aftonbladet, Expressen