Juhlijoita oli liikaa ja tapahtuma-alue suljettiin.
Suuren saksalaisen olutfestivaalin Oktoberfestin ovet Saksan Münchenissä suljettiin noin 40 minuutiksi väentungoksen vuoksi.
Asiasta uutisoi saksalaislehti Bild.
Oktoberfest on kaksi viikkoa syys- ja lokakuun vaihteessa kestävä saksalainen juhla, jonka aikana juodaan saksalaista olutta ja syödään saksalaisia ruokia. Merkittävin juhlapaikka on Münchenin kaupunki Etelä-Saksan Baijerin osavaltiossa, jossa juhlinta on keskittynyt Theresienwiesenin aukiolle, tuttavallisemmin Wiesnille. Juhla kerää Müncheniin vuosittain useita miljoonia vierailijoita sekä Saksasta että muualta maailmasta.
Tänään lauantaina väenpaljous kävi Münchenissä liialliseksi. Bildin mukaan festivaalialueella Wiesnillä olutteltat täyttyivät niin, että juhlijat alkoivat kansoittaa myös alueen kulkuväyliä.
Tämä aiheutti tungosta, jonka seurauksena jotkut juhlavieraat alkoivat Bildin mukaan huutaa apua ja itkemään.
Paikallinen poliisilaitos ja tapahtumanjärjestäjät päättivät neuvonpidon jälkeen sulkea sisäänpääsyn Oktoberfest-alueelle.
– Oktoberfest-alue on tällä hetkellä suljettu väentungoksen vuoksi. Älkää enää tulko Oktoberfestiin, tiedotti Münchenin poliisi viestipalvelu X:ssä kello 18.56 Suomen aikaa, 17.56 paikallista aikaa.
Kuulutukset festivaalialueella pyysivät ihmisiä lopettamaan oluttelttojen edessä jonottamisen ja ohjeistivat, että alueelta oli mahdollista poistua pääsisäänkäynnin kautta.
Tilanne kuitenkin helpotti pian.
– Hyvät Wiesnin-kävijät, juhla-alueelle oli sulkuja johtuen väliaikaisesta väentungoksesta. Vaaraa ei ollut eikä ole. Toivomme teille mukavaa vierailun jatkoa, Münchenin poliisi kertoi viestipalvelu X:ssä kello 19.35 Suomen aikaa.
Ovet avattiin jälleen.
Kello 20.27 Suomen aikaa Münchenin poliisi ilmoitti Oktoberfestin sisäänkäyntien olevan taas auki.
Juhla saattoi jatkua.