Trumpin mukaan kaikki ovat mukana ja nyt on ”todellinen mahdollisuus suuruuteen”.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vihjasi sunnuntaina, että Lähi-idän neuvotteluihin on tulossa jotain erityistä. Hän kirjoitti Truth Social -viestipalvelussaan, että ”me saamme sen valmiiksi”.
Trumpin mukaan kaikki ovat mukana ja nyt on ”todellinen mahdollisuus suuruuteen” Lähi-idässä.
Trumpin kommenttien on arvioitu liittyvän siihen, että hän tapaa Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun Valkoisessa talossa maanantaina paikallista aikaa.
Tarkempaa ajankohtaa ei ole julkistettu. Aikaeron takia tapaaminen saattaa ajoittua tiistain puolelle Suomen aikaa.
Trump ja Netanjahu tapaavat vain päiviä sen jälkeen kun Trump julkisti YK:n yleiskokouksen yhteydessä suunnitelman Gazan sodan lopettamiseksi. Netanjahu sen sijaan vakuutti perjantaina YK:ssa estävänsä Palestiinan valtion perustamisen ja sitoutui ”viimeistelemään työn” iskuissa äärijärjestö Hamasia vastaan.