Mikael Pyyhtiä heitettiin siirtolistalle.


Mikael Pyyhtiä ei saanut paikkaa kirkkaista valoista. Pasi Liesimaa
Columbus Blue Jackets on asettanut Mikael Pyyhtiän siirtolistalle eli waiversiin.
Muilla NHL-seuroilla on nyt vuorokausi aikaa poimia hänet riveihinsä. Muuten hänen matkansa jatkuu farmisarja AHL:ään.
Blue Jacketsin syksyn harjoitusleiri on kesken. NHL-ryhmässä ei nähty suomalaiselle käyttöä kauden avaukseen.
Pyyhtiä solmi elokuussa sinitakkien kanssa vuoden pituisen jatkosopimuksen. Hän on edustanut organisaatiota jo kolmella viime kaudella.
NHL-paikan vakiinnuttaminen on kuitenkin ollut kiven alla. Viime kaudella Pyyhtiä pelasi taalaliigassa 47 ottelua ja AHL:n puolella 28 ottelua.
NHL:ssä syntyivät tehot 4+3 ja AHL:ssä 3+13.
Keväällä turkulainen käväisi myös Leijonissa MM-kisoissa. Hän ehti pelata kolme ottelua pisteittä ennen Suomen tippumista.