Vappu Pimiä ja Ernest Lawson ottivat TTK:ssa esille viime sunnuntain shokkipudotuksen.
Mikko Silvennoinen putosi sunnuntaina TTK:sta.
28.9. 19:45
Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa vietetään sunnuntaina lattari-iltaa.
Ennen tanssin alkua kuultiin kuitenkin yllättävä puhe juontajien toimesta. Vappu Pimiä ja Ernest Lawson nostivat ohjelman alussa esille viime sunnuntain pudotuksen. Monien yllätykseksi ohjelman joutuivat tuolloin jättämään Mira Luoti ja Anssi Heikkilä.
– Viime sunnuntaina jouduimme hyvästelemään Miran ja Anssin, ja he jättivät ison aukon tähän tähtijoukkoon. Lehdistössä käytettiin muun muassa tällaisia termejä kuin shokkipudotus ja valtava järkytys, jota se toki olikin, Pimiä totesi.
Lawson jatkoi korostaen äänestämisen merkitystä. Hän kertoi, että jakson lopussa tuomarit ja hän käyvät yhdessä läpi kuinka tuomaripisteet ja katsojien äänet vaikuttavat lopputulokseen.
Mira Luodin ja Anssi Heikkilän putoaminen yllätti monet. Kuva: Ivan Bessedin
Tuotanto selitti aiemmin asiaa myös IS:lle. Asiaa taustoitti tuottaja Katja Price tuotantoyhtiö Banijaylta.
– Maksimipistemäärä on joka lähetyksessä saman verran kuin tähtipareja on kisassa mukana. Eniten yleisöääniä saanut pari saa suurimman pistemäärän, toiseksi eniten ääniä saanut yhden pisteen vähemmän ja niin edelleen, Price kuvaili.
Lue lisää: Ihmettelitkö, miten Mira Luoti tippui TTK:sta? Tuottaja kertoo totuuden pisteidenlaskusta
Sama koskee tuomaripisteitä.
– Näin sekä yleisön että tuomarien tähtipareille antamat sijoitukset muuttuvat tasavertaisiksi kilpailupisteiksi, joista kumpikin vaikuttaa 50 prosenttia lopputuloksesta.
Tämän jälkeen seuraa jännittävä vaihe: tasavertaisiksi muunnetut yleisö- ja tuomaripisteet lasketaan yhteen ja parit asetetaan paremmuusjärjestykseen saadun kokonaispistemäärän perusteella. Voit lukea lisää pisteiden laskusta täältä.