Seiväshyppytähden mielestä amerikkalaisten tapa pukeutua ravintoloihin on häpeällistä.

Armand Duplantis voitti seiväshypyn MM-kultaa Tokiossa. AOP

Seiväshypyn supertähti Armand Duplantis ei epäröi kertoa mielipidettään amerikkalaisten ravintolatavoista.

Ruotsia edustava mutta Yhdysvalloissa kasvanut urheilija kritisoi amerikkalaisten tapaa käyttää etenkin shortseja ja sandaaleja illallisilla.

25-vuotias Duplantis nosti aiheen esiin Puma-yhtiön Go Wild -podcastissa ja Expressenin haastattelussa Tokion MM-kisojen alla.

– Jos lähtee syömään ulos, pitäisi käyttää pitkiä housuja. Polvet pitäisi peittää eikä varpaat saisi näkyä. Et koskaan näkisi Ruotsissa kenenkään menevän ravintolaan sandaaleissa, mutta Yhdysvalloissa näen sitä koko ajan enkä pidä siitä, Duplantis sanoi podcastissa.

– Se on vähän luokatonta, kiusallista ja jollain tavalla epäkunnioittavaa. Ethän sinä pidä hattuakaan päässä pöydässä, ruotsalainen jatkoi.

Duplantisin mukaan Ruotsissa on yleisesti parempi tyylitaju, mikä näkyy myös ravintolakäyttäytymisessä.

– Tykkään siitä, että kun mennään syömään, laitetaan housut ja paita päälle. Se on kunnioitusta myös muita ruokailijoita kohtaan, hän linjasi Expressenille.

Seiväshyppääjän omassa pukeutumisessa on selkeä sääntö.

– Riippuu paikasta ja tilanteesta. Mutta jos aurinko on laskenut, pitää olla housut jalassa. Näin ajattelen nykyään, Duplantis jatkoi ruotsalaislehdelle.