Useita ihmisiä on haavoittunut ja ainakin yksi kuollut ammuskelussa mormonikirkossa Yhdysvaltain Michiganissa, uutisoi muun muassa CNN. Kirkko syttyi palamaan, ja haavoittuneiden joukossa on myös lapsia.
Paikallisen poliisin mukaan ampuja on kuollut. Ampujan epäillään sytyttäneen kirkon palamaan tahallaan.
Aseella varustettu mies ajoi autollaan kirkkoon etuovien läpi ja avasi tulen seurakuntalaisia kohti kesken suuren jumalanpalveluksen, kertoo poliisipäällikkö William Renye CNN:n mukaan. Poliisi on tunnistanut ampujan 40-vuotiaaksi michiganilaiseksi mieheksi. Poliisi joutui tulitaisteluun miehen kanssa, ja hän kuoli poliisin luotiin. Tulitaistelussa oli kaksi poliisia.
Ammuskelu tapahtui paikallista aikaa sunnuntaiaamuna.
Yhdysvaltain oikeusministeri Pamela Bondi kommentoi tapausta X-tilillään.
– Tällainen väkivalta palvomiseen tarkoitetussa paikassa on sydäntäsärkevää ja hyytävää, hän kirjoittaa.
Bondin mukaan FBI ja ATF eli alkoholin, tupakan, tuliaseiden ja räjähteiden virasto osallistuvat tapauksen tutkintaan.
Kyseessä on Church of Jesus Christ of Latter-day Saints -niminen kirkko Grand Blancin alueella.