Hamasin aseellisen siiven mukaan yhteys menetettiin Israelin viimeisten 48 tunnin aikana tekemien voimakkaiden iskujen aikana. Kuvassa raunioita Gazan kaupungissa syyskuun puolessavälissä. LEHTIKUVA/AFP
Äärijärjestö Hamas kehotti sunnuntaina Israelin armeijaa keskeyttämään väliaikaisesti ilmaiskut Gazan kaupunkiin ja vetäytymään osasta kaupunkia. Syy kehotukselle on se, että Hamas kertoo menettäneensä yhteyden kahteen israelilaiseen panttivankiin Israelin voimakkaiden iskujen aikana.
Hamasin aseellinen siipi vaati lausunnossaan Israelia keskeyttämään ilmaiskut 24 tunniksi, jotta panttivangit voidaan pelastaa Gazan kaupungin eteläosasta. Israel on tehnyt alueelle kahden päivän kuluessa sekä ilma- että maahyökkäyksiä.
Hamas otti panttivankeja, kun Hamas ja muut palestiinalaisryhmät hyökkäsivät Gazasta Israelin puolelle 7. lokakuuta 2023.
Gazaan kohdistuvan hyökkäyksen aikana Israel on toistuvasti käskenyt palestiinalaisia siirtymään Gazan kaistan eteläosiin.
Trump lupasi ”jotain erityistä” Lähi-idän neuvotteluihin
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vihjasi sunnuntaina, että Lähi-idän neuvotteluihin on tulossa jotain erityistä. Hän kirjoitti Truth Social -viestipalvelussaan, että ”me saamme sen valmiiksi”.
Trumpin mukaan kaikki ovat mukana ja nyt on ”todellinen mahdollisuus suuruuteen” Lähi-idässä.
Trumpin kommenttien on arvioitu liittyvän siihen, että hän tapaa Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun Valkoisessa talossa maanantaina paikallista aikaa. Tarkempaa ajankohtaa ei ole julkistettu. Aikaeron takia tapaaminen saattaa ajoittua tiistain puolelle Suomen aikaa.
Trump ja Netanjahu tapaavat vain päiviä sen jälkeen kun Trump julkisti YK:n yleiskokouksen yhteydessä suunnitelman Gazan sodan lopettamiseksi. Netanjahu sen sijaan vakuutti perjantaina YK:ssa estävänsä Palestiinan valtion perustamisen ja sitoutui ”viimeistelemään työn” iskuissa äärijärjestö Hamasia vastaan.