Kumpulan kyljessä, Vallilanlaaksossa vuodesta 2017 asti tyhjillään seisonut Villa Novilla -nimellä tunnettu hirsipuutalo etsii jälleen ostajia.

Sellaisia on yritetty löytää punaiselle kaksikerroksiselle huvilalle vuosien varrella aiemminkin. Samalla on pohdittu muitakin vaihtoehtoja, kuten vuokrausta, siirtoa tai purkua.

Talon saaminen käyttökuntoon vaatisi isoa kunnostusta. Lisäksi rakennuksesta puuttuvat vesi- ja viemäriliitokset, eikä huoltoajoa tai tontille ajoa ole sallittu.

Ennen tyhjäksi jäämistä rakennus toimi Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö -yhdistyksen varastona.

Kun sopivaa ostajaehdokasta ei ollut vuosien varrella löytynyt, kaupunki alkoi viime keväänä selvittää mahdollisuutta talon purkamiseksi.

Kaupunginvaltuusto teki Sami Muttilaisen (vas.) johdolla kuitenkin aloitteen, jossa pyydettiin vielä etsimään mahdollisuuksia saada talo kaupunkilaisten käyttöön.

Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksellä Villa Novillan ostoa edistetään tämän syksyn aikana.

Vaan kuka olisi sopiva ostaja? Sellaisia eivät ainakaan vielä kaksi vuotta sitten olleet Miika Lipiäinen ja Mikko Järvenpää.

Kaverukset päättivät vuonna 2020, että he haluavat antaa uuden elämän tyhjänä seisovalle talolle.

Kaupungille he tarjosivat ensimmäistä ideaa vuonna 2021.

– Se olisi ollut tämän alueen olohuonetyyppinen paikka, jossa päivisin olisi kahvi- ja ruokatuotetoimintaa. Kaksikerroksista taloa olisi voinut hyödyntää myös vuokrattavana juhlatilana, kertoo Lipiäinen, joka tunnetaan myös Isossakyrössä toimivan ruistislaamo Kyrö Distillery Companyn perustajajäsenenä.

Lipiäinen kertoo, että he tarjosivat vielä myöhemmässä vaiheessa kaupungille toista ideaa rakennuksen muuttamisesta asuntokäyttöön. Ajatuksena oli, että pihaan pyydettäisiin rakennusoikeutta, jotta sille voisi rakentaa pihasaunan ja muutaman asunnon lisää.

Lipiäisen mukaan se, että tontille ajo ei ole sallittu, ei olisi ollut heille ongelma.

– Huoltotie Kätilöopiston edestä on jo osoitettu, emmekä me olisi halunneet tontille muutenkaan liikennettä.

Ostajaehdokkaat selvittivät myös kuntaraportin avulla ja kaupungin tarkistuksella, että tontin läheltä kulkee putkia, joiden avulla tontille olisi voinut tuoda vedet ja viemärit.

Neuvotteluja käytiin kaupungin kanssa vuosina 2021–2023, ja Lipiäinen ja Järvenpää jättivät ostotarjouksen alkuvuodesta 2023.

– Kesäkuussa saimme ilmoituksen, että myyntiprosessi kanssamme katkaistaan ja talon myynti tehdään mahdollisesti julkisena tarjouskauppana. Sen jälkeen emme enää kuulleet kaupungista mitään.

Lipiäisen mukaan heille sanottiin neuvottelujen lopettamisen syyksi se, että he eivät olleet talossa vuokralaisia, eikä suoraneuvottelua olisi siksi mahdollista tehdä.

– En tiedä, oliko kyseessä uusi politiikka vai ei, mutta ajattelen niin, että jos asiat haluttiin tehdä korrektisti ja oikein, olisi myynti pitänyt tehdä alusta alkaen avoimella tarjouskaupalla.

– Jäi käsitys, että ei haluttu aidosti keskustella, miten kohdetta voisi kehittää.

Lipiäisen toiveena on edelleen saada talo ja tontti hyötykäyttöön.

– Riipii alueen asukkaiden puolesta, että taloa ei saada käyttöön, Tässä on kuitenkin vuosia yritetty pelastaa sitä ja löytää käyttöä, ja Kumpula-seura on ilmaissut toiveensa talon käyttöönotolle.

– En sano, että on kestään yksittäisestä ihmisestä kiinni se, että tämä asia on jäänyt pöydälle, mutta kaupungin passiivisuus harmittaa.



Kaupunkiympäristölautakunta on ohjeistanut, että Villa Novillalle tulee etsiä tämän syksyn aikana ostajaa. Marjo J. Rämö

Kaupungin toive on, että talolle löytyy ostaja, sanoo päällikkö Antti Halm kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -yksiköstä.

– Ottaen huomioon sijainnin ja arvon, sitä on haluttu tutkia pitkään, pystyttäisiinkö jotain kehittämään nykyiseen runkoon. Nyt ohjaus lautakunnalta on edistää myyntiä.

Mitään erityistä toivetta tietynlaisesta ostajasta kaupungilla ei Halmin mukaan ole.

– Emme myyvänä tahona halua tai voi filosofisesti rajata toimintaa, joka tontille voisi tulla. Kaupungin virkahenkilökunta on mainettaan enemmän kaupunkia rakastava, joten toivomme tietysti, että tontille tulee jotain asukkaita elähdyttävää toimintaa.

Talo on eittämättä rapistunut vuosien varrella ja Halm uskoo, että suurin osa tontille mahdollisesti tulevasta toiminnasta vaatii vesi- ja viemäriliitäntöjen tuomisen tontille ja pelastustien rakentamisen.

Näiden miettiminen ja toteuttaminen jää ostajan vastuulle.

– Kaupungilla ei ole kaavamuutoksia vireillä tontille, joten jos sellaisia tarvitsee, se on uuden omistajan vastuulla.

Villa Novillan ostaminen kuulostaa isolta ja ostajalle työläältä projektilta.

– Varmasti hyvä on, että ostaja tietää ja ymmärtää, minkälaisen hankkeen on ostamassa. Tähän pyrimme osaltamme ostajaa perehdyttämään, Halm sanoo.

Lipiäisen ja Järvenpään tekemään ja kaatuneeseen tarjoukseen Halm ei halua liiemmin ottaa kantaa, sillä tuonaikainen myyntineuvottelija työskentelee nykyisin muualla, eikä Halmilla ole omien sanojensa mukaan täysin tarkkaa käsitystä siitä, mihin neuvottelut kariutuivat.

– Voin sanoa sen verran, että heidän tarjouksensa oli ehdollinen ja sisälsi sellaisia ehtoja, jotka olisivat aiheuttaneet kaupungille taloudellisen riskin.

– Mitään hämärää tähän ei liity, mutta en halua mennä ehtoihin tarkemmin. Nämä ovat juridisia prosesseja, joten on oltava tarkka sanomisistaan.

Halm kuitenkin toivottaa Lipiäisen ja Järvenpään tervetulleeksi uuteen myyntiprosessiin.

Halmin mukaan myynti toteutetaan todennäköisesti huutokauppana, mutta virallista päätöstä myyntimallista ei ole tehty.

Lipiäinen kertoo, että kiinnostusta tonttiin ja taloon edelleen on, kunhan kaupunki teettää talosta uuden kuntoarvion. Lipiäisellä ja Järvenpäällä on jo uusi konseptikin mielessä.

– Se olisi saunavetoinen. Edelleen ajattelemme, että alueelta puuttuu kolmas tila, olohuone. Koska talo vaatisi niin ison remontin, tulee sen käytön olla ympärivuotista ja sellaista, josta voi pyytää oikean hinnan.

Mikä?

Villa Novilla

Alun perin rakennettu kesähuvilaksi teurastamoyrittäjä Gustav Adolf Wickströmin perheelle vuonna 1888.

Sota-aikana huvila oli sotilaskäytössä.

Rakennus toimi Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö -yhdistyksen varastona 80-luvulta vuoteen 2017.

Helsingin kaupunki omisti talon vuoteen 2017, jonka jälkeen talo on ollut tyhjillään.

Vuoden 2019 tammikuussa talo vallattiin. Talonvaltaajat häädettiin talosta saman vuoden helmikuussa.

Lähde: Helsingin kaupunginmuseo, Helsinkikuvia.fi