Karla Karmala tuomittiin huhtikuussa sakkorangaistukseen.


Karla Karmala on tehnyt itsetutkiskelua oikeudenkäynnin jälkeen. Sonja Saarinen
Sotilasrikoksista tuomittu Arja Korisevan tytär Karla Karmala, 24, kertoo Seiskan haastattelussa ajatuksiaan oikeudenkäynnin jälkeen. Huhtikuussa kerrottiin, että Karmala syyllistyi rikoksiin toimiessaan Rannikkoprikaatissa varusmiesjohtajana.
Karmala kertoo, että oikeudenkäynti oli hänelle raskas ja että hän on tehnyt itsetutkiskelua kesän aikana.
– Nyt on ollut paljon aikaa katsoa peiliin ja pohtia, että millainen ihminen haluan olla ja mitkä ovat itselleni tärkeitä asioita, Karmala kertoo Seiskalle.
Karmala kertoo, että hänen suhtautumisensa vapaaehtoiseen asepalvelukseen on muuttunut. Aiemmin Toivakan kunnanvaltuutettuna kokoomuksen riveissä toiminut Karmala kertoo vetäytyvänsä myös politiikasta sekä julkisuudesta.
– Olen kokenut arvoristiriitaa. Minulla ei ole enää mitään tarvetta olla julkisuudessa. Politiikka on tuonut aika paljon stressiä ja vaikeuttanut tulevaisuuden haaveitani, Karmala kuvaa.
Karmala on keskustellut asiasta myös äitinsä Arja Korisevan kanssa.
– Äidille ei ole mitään väliä, olenko julkisuudessa vai en. Hän on aina tukenut minua myös siinä mielessä, että olen saanut tehdä omat päätökseni. Ennen kuin edes astuin julkisuuteen, niin siitä keskusteltiin paljon, Karmala kuvaa.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Karmalan kolmesta esimiesaseman väärinkäyttämisestä 60 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen.
Karmalan tuloilla maksettavaksi kertyi 1 080 euroa.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Karmalan kolmesta esimiesaseman väärinkäyttämisestä 60 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen. Sonja Saarinen