Huumausaine alfa-PVP:tä on vuosien saatossa testattu useammissa eläinkokeissa. Asiantuntijan mukaan eläinkokeista voi vetää tietynlaisia johtopäätöksiä aineen vaikutuksesta ihmisiin.


Eläinkokeita suoritetaan useimmiten jyrsijöillä. Kuvituskuva. AOP
- Alfa-PvP:n vaikutuksia on tutkittu eläimiin jo 1960-luvulta lähtien.
- Kokeissa havaittiin aineella olevan vaikutusta eläimen vireystilaan.
- Asiantuntijan mukaan eläinkokeiden tulokset korreloivat karkeasti ihmisen saamien reaktioiden kanssa.
Peukkuhuumeena tunnetun alfa-PVP:n vaikutuksia on tutkittu eläimillä jo vuosikymmeniä sitten, kertoo neurofarmakologian dosentti Samuel Kohtala. Kohtalan mukaan ainetta on tutkittu eläimillä jo 1960-luvulta lähtien.
– Käsitykseni mukaan nämä tutkimukset liittyivät isompaan lääketutkimuksen kokonaisuuteen, jossa pyrittiin kehittämään uusia psykostimulantteja tai ruokahalua vähentäviä lääkeaineita. Yksi tutkituista aineista oli alfa-PVP.
Varhaisissa jyrsijöille tehdyissä kokeissa testattiin alfa-PVP:n sekä muiden psykostimulanttien, kuten amfetamiinin ja kokaiinin vaikutuksia tyypilliseen käyttäytymiseen.
– Psykostimulantit aiheuttivat esimerkiksi toistuvia motorisia liikkeitä, pakonomaista pyörimistä, pään heiluttelua, pureskelua sekä jyrsimistä. Nämä ovat tietyllä tavalla samantyyppisiä stimuloivia vaikutuksia, mitä esiintyy myös ihmisillä.
Alfa-PVP lisää ihmisessä muun muassa aggressiivisuutta sekä seksihaluja. Kohtala kertoo, ettei löytänyt suoraa tutkimusta siitä, nostaako aine eläimissä samoja oireita, mutta kommentoi asiaa yleisemmällä tasolla.
– Nämä vaikutukset eivät ole yksinomaan alfa-PVP:n oireita, vaan kaikki klassiset psykostimulantit esimerkiksi amfetamiini tai kokaiini ovat hyvin pitkälti tällaisia. Aineet lisäävät tiettyjen välittäjäaineiden, kuten dopamiinin ja noradrenaliinin pitoisuuksia hermostossa, mikä voi aiheuttaa aggressiivisuutta ja hyperseksuaalisuutta etenkin isoilla annoksilla.
Kohtala muistuttaa, että peukun käyttäjän aggressiivisuus voi johtua useamman tekijän summasta. Siihen voi vaikuttaa esimerkiksi aineen käytön jälkitilat eli niin sanotut laskut, vieroitusoireet ja unettomuus.
– Syy, minkä takia ne nousevat peukun yhteydessä erityisesti ilmi on se, että aineella on poikkeuksellisen voimakkaita vaikutuksia dopamiinin hermovälitykseen. Aineen vaikutusaika on myös verrattain lyhyt, minkä takia sitä pitää annostella tiheämmin. Tämä voi aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden.
”Antaa viitteitä”
Aggressiivisuuden nousu eläimissä näkyy muun muassa vireystilan kohoamisena, sosiaalisen käyttäytymisen muutoksena ja reviirin puolustamisen lisääntymisenä. Kohtalan käsityksen mukaan alfa-PVP:n eläinkokeissa on mitattu lähinnä sen vaikutuksia vireystilaan ja palkkiohakuiseen käyttäytymiseen.
– Eihän eläimeltä voi kysyä, onko libido noussut tai millainen viba on. Vireystilan kohoaminen ja käyttäytymisen muutokset antavat viitteitä esimerkiksi heikentyneestä impulssikontrollista, mikä voi johtaa arvaamattomaan käytökseen.
Kohtalan mukaan eläinkokeissa havaitut tulokset korreloivat aineen ihmisessä aiheuttamaan reaktioon yleisesti hyvin.
– Karkealla tasolla, eläinten käyttäytymisvaikeudet antavat viitteitä siitä, minkälaisia vaikutuksia niillä on ihmisiin. Esimerkiksi useimmat aineet, jotka aiheuttavat eläimillä voimakasta palkkiohakuista käyttäytymistä, ovat aineita, joilla on päihdekäyttöpotentiaalia.
– Toisaalta ihmisen käyttäytyminen on paljon monimutkaisempaa kuin vaikkapa hiiren. Huumeriippuvuus ja sen lieveilmiöt eivät ole pelkkää aivokemiaa, vaan niitä täytyy tarkastella myös laajemmassa psykososiaalisessa viitekehyksessä.
Älä jää yksin! Päihdeongelmiin on saatavilla kattavasti apua. Tietoa erilaisista tarjolla olevista tukipalveluista löydät täältä.