Milla Madetoja sai syöpädiagnoosin alkuvuodesta.
Milla Madetoja sai diagnoosin akuutista leukemiasta helmikuussa. Roosa Bröijer
Ylen uutisankkuri Milla Madetoja kertoo Instagram-tilillään tilanteesta leukemiansa kanssa.
Videojulkaisuunsa Madetoja on lisännyt pätkiä hänestä kävelemässä sairaalassa sekä muissa ympäristöissä.
– Toukokuun pääosin makasin sairaalassa. Eräänä päivänä, kun pahin olo alkoi taittua ja oli voimaa pysyä pystyssä, lähdin huoneestani ulos. Kävelin kahdeksan askelta ja palasin taas lepäämään, Madetoja aloittaa julkaisunsa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.
Seuraavana päivänä askeleita oli enemmän, Madetojan mukaan 20.
– Sitten osaston ympäri, seuraavana päivänä kaksi kertaa osaston ympäri. Kohta kolme, Madetoja kirjoittaa.
– Ja kun koitti niin, että pääsin pois sairaalasta, kävelin ensin postilaatikolle. Sitten talojen ympäri, pian korttelin. Kohta laskin valotolppien välejä, eräänä päivänä kilometrejä.
Madetoja kuvailee etenevänsä ”pienin, mutta hiton päättäväisin askelein”.
– Tänä viikonloppuna jo juoksin! Niin että jos mulla olis hiuksia, ne olis hulmunneet tuulessa, Madetoja kirjoittaa.
Julkaisunsa päätteeksi Madetojalla on rohkaiseva viesti seuraajilleen
– Jos mietit, että jaksatko, mä vastaan, että jaksat. Jos et nyt, niin eräänä hetkenä. Trust me, Madetoja kirjoittaa sydänemojin kera.
Madetoja saa julkaisuunsa positiivisia kommentteja. Sydämiä uutisankkurille lähettävät esimerkiksi toimittaja Emma Karasjoki ja mielenvalmentaja Varpu Hintsanen.
Madetoja kertoi heinäkuussa saaneensa alkuvuodesta syöpädiagnoosin. Hänellä todettiin tuolloin akuutti leukemia. Hoitojen tarkasta kulusta hän ei ole puhunut, mutta on paljastanut niiden olevan jo takanapäin.
Syyskuun alussa Madetoja kertoi, että hänelle tehtiin sytostaattihoitojen lisäksi myös kantasolusiirto.