Kuva: © Warner Bros.
Perjantaina ensi-iltansa saanutta One Battle After Anotheria on kehuttu laajalti. Mikään massojen uusi suosikki elokuva ei kuitenkaan ole.
Kuten saattoi odottaa, Paul Thomas Andersonin ohjaama ja käsikirjoittama One Battle After Another ei kerännyt avausviikonloppunaan samanlaisia satojen miljoonien dollarien saalista kuin Hollywoodin isoimmat hitit.
Box Office Mojon mukaan Leonardo DiCaprion tähdittämä tragikomedia keräsi USA:sta viikonlopun aikana 22,4 miljoonaa dollaria. Muiden markkina-alueiden lipunmyynti ysi 26,1 miljoonaan dollariin, joten kasassa on nyt 48,5 miljoonaa dollaria.
One Battle After Anotherin tuotantobudjetti oli noin 130 miljoonaa dollaria, mutta päästäkseen omilleen sen pitäisi karkeasti arvioiden yltää vajaan 300 miljoonan dollarin lipunmyyntiin.
Tällä hetkellä tavoite tuntuu kaukaiselta.
Kaikkea ei kuitenkaan parane arvioida vain taaloissa.
Arvioissa One Battle After Another on rankattu vuoden parhaiden elokuvien joukkoon. Rotten Tomatoesissa tuoreusasteet ovat 96 ja 85 prosenttia, IMDb:n arvosana on 8,5/10, ja Metacriticissä pistejaot ovat 95/100 ja 8,1/10.
Kriitikoiden lisäksi myös siis suuri yleisö on pitänyt näkemästään. Tämä saattaa povata One Battle After Anotherille pitkää häntää ja parempaa kokonaislipunmyyntiä kuin vain avausviikonlopusta voi päätellä.
Arvostelu | Leonardo DiCaprio on näyttävän One Battle After Anotherin heikoin lenkki