Henkilöauton kuljettaja vaatii Kuopion kaupungilta korvauksia, koska puun oksat vaurioittivat ajoneuvon kylkeä.
Auto vaurioitui, kun sen omistaja ajoi Maaningalla Pihtisalmentiellä elokuun alussa iltapäivällä valoisaan aikaan. Kyseinen katualue kuuluu kaupungin kunnossapitovastuualueeseen.
Kaupungin omistaman puun oksat olivat ulottuneet ajoradan puolelle ja osuivat auton kylkeen.
Tiedossa ei ole, millä nopeudella kuljettaja ajoi vahingon aiheutuessa.
Oikeuskäytännön mukaan kunnan on seurattava omistamiensa puiden kuntoa, kuten lahoamista tai muita merkkejä siitä, että puista tai niiden oksista voisi aiheutua vaaraa.
Tapahtumapaikalla sijaitsevasta puusta tai sen oksista ei ole kuitenkaan tehty Kuopion kaupungille ilmoituksia ennen vahingon aiheutumista. Myöskään katualueen tarkastuksissa ei ole havaittu mahdollista haittaa tai vaaraa.
Vahingon jälkeen puun oksaa lyhennettiin, eikä siitä ole aiheutunut uudestaan haittaa.
Kuopion kaupungin viranhaltijapäätöksen mukaan kyseessä oli inhimillinen liikennevahinko. Päätöksen mukaan auton vaurioitumista ei voi pitää yksinomaan kadun yllä- ja kunnossapidon virheeseen tai laiminlyöntiin tai kaupungin puun omistajan velvoitteiden laiminlyöntiin liittyvänä. Kaupunki ei siis hyväksy vahingonkorvaushakemusta.