Jukka Haapalainen antoi Pippa Laukalle ja Marko Keräselle vain kolme pistettä sunnuntain esityksestä.
Tanssii tähtien kanssa -tuomari Jukka Haapalainen sai sunnuntaina niin studioyleisön kuin kotiyleisötkin kohahtamaan pisteillään.
Haapalainen antoi Pippa Laukalle ja Marko Keräselle vain kolme pistettä esityksestä. Studioyleisö hiljeni paikan päällä ja sosiaalisessa mediassakin alettiin puimaan pisteitä hämmentyneenä.
Iltalehti haastatteli Haapalaista lähetyksen jälkeen. Haapalaisesta sosiaalisen mediankin reaktiot ovat tervetulleita.
– Siellä (sosiaalisessa mediassa) tunteet jylläävät hyvin voimakkaasti viikosta toiseen ja vuodesta toiseen. Se on aivan oikein. Kyllä siellä saa minustakin sanoa omat kommenttinsa, jos jotakin mieltä asiasta on.
Jukka Haapalaisen pisteet saivat yleisön hämmentymään. Atte Kajova
Haapalainen taustoitti Iltalehdelle, että pisteyttämisellä pyritään myös luomaan paremmuusjärjestystä parien välille. Tuomarit eivät kuitenkaan sovi pöydän takana keskenään, että kuka antaa minkäkin määrän pisteitä.
– Minun pisteeni puhuvat omaa kieltään ja mä seison pisteitteni takana. Olen pyrkinyt ne jokaisessa lähetyksessä myöskin perustelemaan, Haapalainen sanoo.
Viikko sitten lähetyksessä tuli tasapisteitä, mutta sunnuntain lähetyksessä niitä ei syntynyt. Haapalainen pitää pisteytystä onnistuneena, sillä paremmuusjärjestyksestä tuli nyt selkeä.
Illan suosikki
Haapalainen kertoi vielä lähetyksen jälkeen Iltalehdelle, mikä esitys oli hänen illan suosikkinsa. Haapalainen nimesi Paulus Arajuuren esityksen, vaikka se ei saanutkaan korkeimpia pisteitä.
– Pauluksen veto oli aivan loistava. Oma pisteytykseni olisi ollut ehkä vielä korkeampi, ellei hän olisi pudonnut aika räikeästi rytmistä siinä suhteellisen alussa.
– Siinä oli numerona minusta kaikki kohdallaan.