Esplanadin lava tavoitti kesän aikana kaikkien aikojen suurimman kävijämääränsä, kertoo Helsingin kaupunki. Touko–elokuun aikana lavan ohjelmatarjonta kävi katsomassa 157 000 kävijää. Kävijämäärät ovat olleet kovassa kasvussa, sillä vielä vuonna 2023 kävijöitä oli vain 82 000. Vuonna 2024 kävijämäärä nousi 140 000:een.

– Kävijäennätykseen saattoivat vaikuttaa monipuolisen ohjelmiston lisäksi myös viileät alkukesän säät. Kaupunkilaiset eivät välttämättä matkustaneetkaan kauemmas, vaan lähellä järjestetty, laadukas ilmaisohjelma veti puoleensa. Tietysti maksuttomat tapahtumat yleisestikin kiinnostavat tässä taloustilanteessa, kertoo Esplanadin lavan tuottaja Laura Pyrrö tiedotteessa.

Pyrrön mukaan monelle yleisössä tuli yllätyksenä myös se, kuinka pitkä Espan lavan kausi on. Kausi kesti toukokuun puolivälistä elokuun loppuun.

– Voisi jopa sanoa, että Espan lavan kesä on Suomen pitkäkestoisin kesäfestari, hän sanoo.

Esiintyjiä oli kesän aikana noin 1700 ja esityksiä 340. Taiteilijoita oli yhteensä yli 20 eri maasta, niin Euroopasta kuin muista maanosista.

Suurimmän yleisömäärän keräsi Kimmo Pohjosen keikka Taiteiden yönä. Suosituimpien artistien joukkoon pääsivät myös Pelle Miljoona Band, Maria Ylipää & Marzi Nyman ja Piirpauke.

Myös Skidit-disko nousi suosituksi.

Ohjelmaa oli keskimäärin viitenä päivänä viikossa. Lavan tarjonta ulottui jazzista ja klassisesta musiikista rockiin, kansanmusiikkiin, etnoon ja poppiin.

Lavalla nähtiin myös muita taiteen muotoja, esimerkiksi tanssia, puheita ja paneelikeskusteluita, runoutta, näytelmiä, taikuriesitys, nykymusikaali ja kokonainen kamariooppera.