USA:n liittovaltion sulku vahingoittaisi maan taloustilannetta, arvioivat CNN ja CBS.

Trump uhkaa erottaa tuhansia liittovaltion virkailijoita, jos demokraatit eivät äänestä rahoituspaketin puolesta. Stella Pictures

Yhdysvaltain hallinto uhkaa mennä kiinni, sillä kongressi ei ole päässyt sopuun rahoituksesta.

Presidentti Donald Trump tapaa tänään maanantai-iltapäivällä sekä republikaanipuolueen että demokraattipuolueen kongressijohtajat 48 tuntia ennen hallinnon sulkeutumista, kertovat Politico-lehden lähteet.

Republikaanien rahoitussuunnitelma tarvitsee taakseen myös demokraatteja mennäkseen läpi senaatissa. Trump ja republikaanit eivät ole suostuneet demokraattien vaatimiin myönnytyksiin.

CNN:n ja NBC:n mukaan Trump on uhannut rangaista demokraatteja erottamalla tuhansia valtion virkailijoita, jos liittovaltion hallinto menee kiinni. Demokraattien mukaan republikaanit ovat itse vastuussa sulusta, koska he eivät suostu neuvotteluihin.

Liittovaltion fiskaalivuoden viimeinen päivä on tiistai-iltana 30. syyskuuta. Mikäli kongressi ei pääse siihen mennessä sopuun rahoitussopimuksesta, liittovaltion hallinto menee kiinni.

Hallinnon sulku katkaisisi liittovaltion työntekijöiden palkanmaksun ja useita palveluita. Tuhannet työntekijät saatetaan lomauttaa, arvioi CNN.

EY-Parthenonin pääekonomisti Gregory Daco arvioi CBS:lle, että hallinnon sulku maksaa Yhdysvaltain taloudelle noin 7 miljardia dollaria viikoittain. Dacon mukaan sulku voi myös heikentää kuluttajien ja sijoittajien luottamusta Yhdysvaltain jo valmiiksi epävarmaan taloustilanteeseen.

Liittovaltion hallinnon sulut ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä. USA:n historian pisin sulku oli 35 päivää kestänyt sulku Trumpin ensimmäisellä kaudella vuodenvaihteessa 2018–2019. Tuolloin 800 000 työntekijää joutui kuukauden pakkolomalle.

Kongressin demokraattijohtajat, edustajainhuoneen vähemmistöjohtaja Hakeem Jeffries (vasemmalla) ja senaatin vähemmistöjohtaja Chuck Schumer, vaativat muutoksia republikaanien rahoituspakettiin. Nathan Posner/Shutterstock

CNN:n toimittaja Stephen Collinson sanoo, että Trump näyttää ”välittävän enemmän oman valtansa vahvistamisesta nyt kuin pitkän aikavälin poliittisista seurauksista”.

– Talouden vakaudesta huolimatta pitkäaikainen ja kasvua vahingoittava sulku voi entisestään suututtaa äänestäjiä, jotka ajattelivat Trumpin tekevän heidän elämästään halvempaa ja turvallisempaa.

Collinson arvioi kuitenkin, ettei demokraateilla varsinaisesti ole voitettavaa kamppailussaan Trumpin kanssa. Trumpilla on republikaanien tuki ja puolueella on enemmistö kongressissa.

– [Demokraattien] voi olla vaikea painostaa Trumpia riittävästi pakottaakseen häntä minkäänlaiseen kompromissiin.

Tästä on kyse

Yhdysvaltain parlamentissa eli kongressissa on kaksi kamaria: edustajainhuone ja senaatti. Trumpin edustamilla republikaaneilla on enemmistö molemmissa.

Republikaaneihin kuuluvat Trump sekä edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson ja senaatin enemmistöjohtaja John Thune tapaavat demokraatteja edustavat edustajainhuoneen vähemmistöjohtaja Hakeem Jeffriesin ja senaatin vähemmistöjohtaja Chuck Schumerin maanantaina iltapäivällä etsiäkseen sopua rahoituksesta.

Lyhytaikainen rahoitussuunnitelma, jolla hallinto pysyisi auki seitsemän viikon ajan, hyväksyttiin niukasti edustajainhuoneessa. Senaatissa republikaanit kuitenkin tarvitsevat PBS:n mukaan vähintään seitsemän demokraattisenaattorin tuen.

Kongressin johtavat republikaanit, edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson (vasemmalla) ja senaatin enemmistöjohtaja John Thune, tyrmäävät demokraattien vaatimukset. Kuva toukokuulta. Annabelle Gordon/UPI/Shutterstock

Kahden republikaanin, Lisa Murkowskin (Alaska) ja Rand Paulin (Kentucky), odotetaan äänestävän oman puolueensa pakettia vastaan, PBS kertoo.

Demokraatit ovat vaatineet rahoitussuunnitelmaan omia lisäyksiään. Trump perui vajaa viikko sitten Schumerin ja Jeffriesin kanssa sopimansa kokouksen sanoen, ettei hän aio neuvotella ”radikaalivasemmistolaisiksi” kutsumiensa demokraattien esittämistä vaatimuksista hallinnon auki pitämiseksi.

Uhka hallinnon sulkemisesta ei ole saanut demokraatteja pakittamaan omista vaatimuksistaan.

– Olemme päättäväisiä pyrkimyksessämme välttää hallinnon sulkeminen ja puuttua republikaanien terveydenhuoltokriisiin. Aika on loppumassa, Jeffries ja Schumer sanoivat lauantaina.

Demokraatit haluavat esimerkiksi perua Medicaid-leikkaukset ja pidentää vuoden lopussa päättyviä sairausvakuutustukia. Politicon lähteiden mukaan Johnson ja Thune ovat valmiita keskustelemaan tuista sen jälkeen, kun tämä lyhyen aikavälin budjetti on hyväksytty.