Kirjailija Sofi Oksasen murtaa virolaisen Postimees -lehden haastattelussa Venäjään ja venäläisiin liittyviä uskomuksia.
Yksi usein kuultu väite on, ettei Venäjän tavallinen kansa ole vastuussa Kremlin toimista, koska diktatuurissa kansalaiset eivät osallistu politiikkaan.
Sofi Oksanen ei myönnä venäläisille vastuuvapautta.
– Suurin osa venäläisistä ihmisistä osallistuu toimintaan, joka tukee sotaa Ukrainassa.
Oksasen mukaan sodan tukemiseen ja diktaattori Vladimir Putinin vallassa pysymiseen osallistuvat esimerkiksi tavalliset venäläiset opettajat. Tällä hän viittaa Ukrainasta kaapattujen lasten aivopesuun ja siirtelyyn paikasta toiseen.
– He antavat logistista apua ukrainalaisten kyydittämiseen tai heidän majoittamiseen, Oksanen antaa esimerkin opettajien toiminnasta.
Lännessä myös usein haaveillaan siitä, että Venäjä ja venäläiset luopuisivat imperialistisesta ajattelusta Putinin kuoltua. Oksanen suhtautuu varauksella Venäjän muutokseen.
– Se riippuu monista asioista. Jos muu maailma ei pakota Venäjää katsomaan rehellisesti menneisyyttään ja muuttamaan monia asioita omassa yhteiskunnassaan, todennäköisyys muutokselle on hyvin pieni. Useimmille on helpompaa jatkaa samalla tavalla. Lisäksi menneisyyden kohtaaminen rehellisesti on epämukavaa. Kukaan ei tee sitä omasta vapaasta tahdostaan, Oksanen toteaa.
Kirjailijan mukaan kouluilla on suuri merkitys muutoksessa.
– Jos Venäjä ei häviä tätä sotaa, ei ole todennäköistä, että heidän koulutuksessaan mikään muuttuisi, hän toteaa.
Jos Venäjä häviää sodan, Venäjän kouluissa saatetaan Oksasen mukaan lopettaa valehtelu Ukrainan sodasta.
– Mutta jos valtio jatkaa propagandaa, se kasvattaa uusia sukupolvia, jotka yhä uskovat tiettyihin asioihin, kuten venäläiseen poikkeuksellisuuteen ja ylemmyyteen. Kaikki nämä ovat imperialistisia myyttejä. Ne ovat tämän sodan perimmäisiä syitä, hän toteaa.
– Halvin turvallisuustakuu Ukrainalle olisi muuttaa Venäjän kouluopetusta.
Toisinaan venäläisten väitetään olevan myös hallintojensa uhreja. Tämä ajattelu johtaa Oksasen mukaan siihen, ettei venäläiset ota vastuuta teoistaan.
– En oikein osaa kuvitella, että saksalaiset alkaisivat sanoa (että hekin kärsivät Adolf Hitlerin aikana), vaikka Saksan siviiliväestö kärsi myös toisen maailmansodan aikana, Oksanen rinnastaa.
– Toisen maailmansodan jälkeen Saksa ei ollut kovin kiinnostunut nostamaan esiin sotarikosten teemaa, mutta maailma pakotti heidät käsittelemään sitä. Venäjää maailma ei ole koskaan pakottanut samaan, ei koskaan, ei kertaakaan. Uskon, että venäläiset ihmiset vilpittömästi uskovat siihen, kun he sanovat (että hekin kärsivät Josif Stalinin aikana). Mutta he eivät ole koskaan joutuneet vastuuseen teoistaan. Siksi vastuun kysymys on heille todennäköisesti jopa outo.
Poimintoja videosisällöistämme
Lännessä ja muuallakin puhutaan myös usein mystisestä venäläisestä sielusta, jota on vaikea ymmärtää.
– Tätä ei tarvitse yrittää ymmärtää, koska se on myös myytti. Se on kuitenkin loistava tekosyy mille tahansa, Oksanen toteaa.
– En ymmärrä, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan venäläisestä sielusta. Siitä puhuminen on mukava tapa olla puhumatta vakavista asioista. Se on sama kuin puhua joulupukista. Onhan tiedossa, että lapset käyttäytyvät kunnolla, kun heille mainitaan joulupukin tulosta. Ja samalla tavalla käyttäydyt sievästi, kun puhutaan kauniista romanttisesta venäläisestä sielusta, hän jatkaa.
Puhe venäläisestä sielusta voi peittää alleen esimerkiksi sen tosiasian, että Venäjällä on pitkä perinne seksuaalisessa väkivallassa sodassa. Tätä teemaa Oksanen käsittelee esseeteoksessaan Samaan virtaan. Putinin sota naisia vastaan (Like 2024).
Venäjä käyttää raiskausta aseena, ja tähän myös jopa sotilaiden vaimot kannustavat sotaan lähteneitä miehiään. Miksi raakalaismainen käytös on yhä Venäjällä valloillaan?
– Koska venäläiset itse eivät ole kiinnostuneita tällaisista rikoksista. He eivät edes pidä tällaisia tapauksia rikoksina. Nykyään Venäjällä on jopa laitonta puhua tällaisista rikoksista. Siksi tällaisista asioista ei puhuta. On helpompi ajatella, että isiesi ja isoisiesi sukupolvi ei ollut raiskaajia, vaan sotasankareita. Jos tällaisista rikoksista puhuttaisiin, ne tuhoaisivat suuren isänmaallisen sodan myytin, Oksanen vastaa.