Arvokas urheiluauto romuttui, mutta onnettomuus ei aiheuttanut vakavia henkilövahinkoja.


Arvokas urheiluauto tuhoutui lauantaina ulosajossa. Lukijan kuva
Chevrolet Corvette -urheiluauto romuttui pahoin lauantaina Kokemäellä.
Auto suistui tieltä ja päätyi lopulta metsään katolleen. Onnettomuuspaikalle myöhemmin osunut Iltalehden lukija kertoo, että Corvette vaikuttaa katkoneen matkalla useita puita.
– Kahdeksan paksua mäntyä oli lyönyt poikki, hän laski.
Lounais-Suomen poliisilaitoksen mukaan onnettomuus tapahtui noin kahdeksan aikaan lauantai-iltana. Onnettomuus ei aiheuttanut vakavampia henkilövahinkoja. Corvetten kuljettaja oli päässyt autosta omin voimin pois.
Päihteillä ei epäillä olleen osuutta tapahtuneeseen. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Erikoismalli
Romuttunut Corvette otettiin käyttöön Ruotsissa vuonna 2007. Suomessa se rekisteröitiin ensimmäisen kerran vuonna 2020.
Kyseinen kuudennen sukupolven Corvette Z06 oli taannoin myytävänä. Myynti-ilmoituksen mukaan kyseessä oli tehtaan erikoismalli, joka perustuu Corvetten C6-R -kilpa-automalliin, jolla on voitettu Le Mansin 24 tunnin kilpailu.
Seitsemän litran V8-moottorilla varustettua autoa kuvaillaan erittäin suorituskykyiseksi.
Auton huippunopeudeksi mainitaan 306 kilometriä tunnissa. Nollasta sataan sen kehutaan kiihtyvän 3,7 sekunnissa.
Vuoden 2007 Chevrolet Corvette Z06 -autojen hinnat pyörivät muun muassa kunnosta ja ajetuista kilometreistä riippuen noin 30 000 ja noin 50 000 euron välillä.
Kokemäellä romuttunut auto muistutti ehjänä tätä Saksassa kuvattua Corvettea. AOP